
Hammaseroosio yleistyy Suomessa. Eroosio näyttää yleistyvän nopeasti varsinkin nuorten keskuudessa.
Selviä eroosion aiheuttamia vaurioita on hampaissaan noin joka viidennellä suomalaisella. Vakavaa erosiivista kulumista havaitaan noin 5–10 prosentilla.
Hammaseroosio on hampaiden kemiallista kulumista, jossa hammaskiille liukenee happojen vaikutuksesta. Eroosiota aiheuttavat happamat ruuat ja juomat sekä suuhun nousevat mahahapot. Vaurio on parantumaton, sillä menetettyä hammaskudosta ei saa takaisin.
– Suussa hammaseroosio näkyy ja tuntuu esimerkiksi kiilteen himmenemisenä, etuhampaiden kärkien rispaantumisena, hammasluun paljastumisena, vihlontana ja kipuherkkyytenä sekä pitkälle edetessään purennan madaltumisena, kertoo hammaslääketieteen tohtori Viivi Alaraudanjoki.
Pääsyiksi eroosion yleistymiseen epäillään etenkin napostelukulttuuria sekä päivittäistä mehujen, limujen, energiajuomien ja makuvesien siemailutrendiä.
Eroosiota aiheuttavat happamat ruuat ja juomat, joiden pH-arvo on alle 4. Tällaisia ovat monet mehut, virvoitusjuomat, urheilu- ja energiajuomat, makuvedet ja alkoholijuomat.
Lisäksi eroosiota aiheuttavat esimerkiksi happamat hedelmät ja marjat sekä etikkaiset tuotteet.
Myös kasvissyönti voi lisätä eroosioriskiä. Kasvissyöjän hampaat joutuvat koville myös, koska kasvisravinto voi olla karkeampaa ja sisältää paljon pureskeltavaa.
– Hammaseroosiolle altistavat myös jotkin sairaudet, joihin voi liittyä happo-oireita tai oksentamista, kuten ruuansulatuskanavan häiriöt, keliakia ja syömishäiriöt.
Hammaseroosiota voi parhaiten ehkäistä noudattamalla säännöllistä ateriarytmiä ja välttämällä napostelua. Happamia ruokia ja juomia kannattaa nauttia vain aterioiden yhteydessä ja silloinkin kohtuudella. Samalla on hyvä nauttia myös kalsiumia sisältäviä tuotteita, jotka neutraloivat happoja. Näitä ovat esimerkiksi maitotuotteet ja kasvipohjaiset valmisteet kuten kaura- ja soijajuomat. Vesi on hammasystävällinen janojuoma.
Aterioiden jälkeen on hyvä käyttää ksylitolituotteita, ja hammastahnaksi on hyvä valita fluoripitoinen tahna, joka ei hankaa. Hampaat kannattaa harjata mieluummin ennen happamien tuotteiden nauttimista kuin heti sen jälkeen.
Jo syntyneitä eroosiovaurioita voidaan korjata hammaslääkärin vastaanotolla esimerkiksi sidosainesuojauksilla, muovipaikkauksilla ja hampaiden kruunutuksilla.
– Pitkälle edenneiden vaurioiden korjaaminen on kuitenkin vaativaa ja myös kallista, painottaa Alaraudanjoki.