Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyeh on surmattu Iranin pääkaupungissa Teheranissa, kertoo Iranin vallankumouskaarti.
Hamas on vahvistanut Haniyehin surman. Hamas sanoo Haniyehin saaneen surmansa sionistien iskussa.
– Veli, johtaja, mujahid Ismail Haniyeh, liikkeemme johtaja, kuoli päämajassaan Teheranissa sionistien iskussa sen jälkeen, kun hän osallistui (Iranin) uuden presidentin virkaanastujaisiin, Hamasin tiedotteessa sanotaan.
Kansalliskaartin mukaan Haniyeh surmattiin yhdessä henkivartijansa kanssa varhain keskiviikkoaamuna. Israel ei ole vielä kommentoinut asiaa.
Hamasin edustaja Moussa Abu Marzouk sanoo, että järjestön poliittisen johtajan Ismail Haniyehin surma oli raukkamainen teko, joka ei jää rankaisematta.
Hän kommentoi asiaa israelilaislehti Haaretzin mukaan Hamas-johtoisella al-Aqsa-televisiokanavalla.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.