Muuriankkurista on tehty tunnus, joka kertoo, että talo tai tavara, johon tuo merkki on kiinnitetty, kuuluu Suomen Kulttuuriperinnön Säätiölle. Tai Suomen Kulttuuriperinnön Tuelle. Talo, jonka seinässä tällainen tunnus voisi komeilla, sijaitsee Pohjois-Suomessakin, Haapavedellä.
Säätiön asiamies ja yhdistyksen toiminnanjohtaja Petteri Pitkänen selventää:
"Jos henkilö liittyy jäseneksi, niin hän liittyy yhdistykseen eli Suomen Kulttuuriperinnön Tukeen. Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö taas perustaa nimikkorahastoja."
Jäsenkunta, jossa on noin 400 henkilöä, edustaa Petteri Pitkäsen mukaan kattavasti koko Suomea. Rahastoja, joista yksi on yleisrahasto, on tällä hetkellä 15. Osa rahastoista kulkee Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön omistamien kohteiden nimissä kuten uusi Brinkhallin kartanon rahasto tai Elias Lönnrotin persoonaan sidoksissa oleva Lammin talon rahasto.
Säätiön lahjoitusvaroilla ostama Brinkhallin kartano sykähdyttää niitäkin suomalaisia, jotka eivät varsinaisesta Suomen Kulttuuriperinnön Säätiöstä juurikaan tiedä - kuvattiinhan suosittu Hovimäki-televisiosarja juuri siellä.
Enemmistö säätiön rahastoista on saanut lahjoittajiensa nimen. Sellainen on säätiön ainut pohjoissuomalainenkin nimikkorahasto, Hanna ja Leevi Mäkelän rahasto, joka kattaa Haapavedellä olevan kohteen.
Malli otettiin
briteiltä
Vuonna 1984 perustettu yhteisö on käynnistynyt yllättävän hitaasti, ainakin jos ajattelee sitä tulisieluisuutta, jolla se vauhditettiin Britanniasta saadun National Trustin mallin mukaan.
Kirjattiinhan jaloksi päämääräksi heti alkuun, että tämän yhteisön kautta yksityisillä on mahdollisuus osaltaan turvata kulttuuriperintömme säilyminen ja siirtäminen tuleville polville. Yhdistyksen jäseneksi katsottiin voivan liittyä jokainen, joka on rakennetun ympäristön, maiseman ja esineistön menneisyydestä ja tulevaisuudesta kiinnostunut.
Tällaisia henkilöitä olivat Haapaveden Mäkelätkin. Säätiö otti heidän testamenttilahjoituksensa vastaan, mutta on huomannut joutuneensa tämän lahjoituksen kanssa suurempiin vaikeuksiin kuin minkään muun tähän saakka omistamansa kohteen.
Pitkäsen mukaan säätiö on luopumassa Mäkelän talosta.
Säätiö oli nuori ja ilmeisen kokematon, kun Mäkelän lahjoitus otettiin vastaan. Ongelmia oli jo siinä, että päärakennus oli naapurin maalla, ja kun säätiö hankki maan, huomattiin, että naapurilla oli oikeus päärakennuksen kahteen huoneeseen.
Vaikka Hanna ja Leevi Mäkelän testamentissa oli toivomus, että rakennus irtaimistoineen voidaan säilyttää, niin Petteri Pitkäsen sanojen mukaan aika oli ajanut ohi jo silloin, kun lahjoitus saatiin: irtaimistoa ei ollut enää lainkaan tallella, vaikka se oli testamentattu mukaan. Ongelmia aiheutti myös se, ettei varoja tullut juurikaan mukaan huonokuntoisen talon hoitamiseksi.
"Tämä on kaikkein vaikeimmasta päästä!" muotoilee hillityn epätoivoisesti säätiön asiamies: "Mäkelä on jokseenkin mahdoton, kun kaikki varat sen hoitamiseksi puuttuvat."
Hänen mielestään se on kauhean näköinen ympäristössä olevine pikkuhökkeleineen ja alueelle rakennettuine naapurin huviloineen: "Oivallinen esimerkki miljöön muuttumisesta!"
Yleensä kaikkia kohteita varten on perustettu hoitokunta, Mäkelän kohdalla sitä ei tehty vaan on yritetty auttaa asiaa yleisrahaston kautta.
Aivan päinvastaisiin tapauksiin kuin Mäkelä kuuluu vuosi sitten hankittu Brinkhall, johon on perustettu hoitokunta ja tutkimushankkeita käynnistetty Turun yliopiston tutkijoiden kanssa. Tämä kaikki koskee myös kartanon arvokasta puisto- ja puutarha-aluetta.
Siinä missä Haapavedellä on jäljellä vain huonokuntoinen kuori, siinä vaikkapa Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön omistamassa toisessa kohteessa, Hattulan Retulansaaren Ylikartanossa, on inventoitu 4 000 eri esinettä.
Mikä ihmeen muuriankkuri
Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön tunnus, muuriankkuri, on antanut nimen yhteisön omalle julkaisulle.
Se on nimeltään Muuriankkuri.
Vuodelle 2004 on suunnitteilla nykyistä laajempi lehtihanke, jäsenlehden laajentaminen alan varsinaiseksi aikakausilehdeksi.
X-kirjainta muistuttava tunnus on tuttu muutenkin vanhojen rakennusten seinistä. Sellaisia on nähtävissä mm. Oulun tuomiokirkonkin ulkoseinissä.
Alan hakuteosten mukaan muuriankkuri on teräslaite, jonka tehtävänä on kiinnittää ja lujentaa jotakin rakennuksen osaa, varsinkin seiniä. Muuriankkureiden koristeellinen muoto on myös saanut hakuteoksissa oman mainintansa.
Suomen Kulttuuriperinnön Säätiöllä ja etenkin sen tukiyhdistyksellä on tarkoitus verkostoitua koko maahan.
"Säätiö pyrkii olemaan yhteistyössä Museoviraston kanssa - järkevällä yhteistyöllä yksityinen eli säätiö ja julkinen eli Museovirasto pystyvät yhdistämään toimintoja", Petteri Pitkänen muotoilee.
Hallituksessa ja johtokunnassa ei enää istu yhtään pohjoissuomalaista. Oulun maakunta-arkiston eläkkeelle jäänyt johtaja Samuli Onnela korvattiin hiljattain turkulaisella arkkitehti Benito Casagrandella.
