Haapajärveltä lähtöisin oleva tuulitunnelilentäjä Inka Tiitto on päässyt jatkoon America's Got Talent -kykyjenetsintäohjelmassa.
Tuulitunnelissa musiikin tahtiin lentävä Tiitto pääsi jatkoon Yhdysvalloissa tiistaina esitetyssä jaksossa.
America's Got Talent on yksi maailman suurimmista kykyjenetsintäohjelmista.
Tiiton esitys keräsi vuolaita kehuja ohjelman tuomareilta. Howie Mandel kehui Tiiton kykyä saada vaativa esitys kulkemaan sulavasti yhteen musiikin kanssa.
– Tuo on tanssia ilmassa, se on mahtavaa! Ehdottomasti kyllä, Mandel totesi Tiiton esityksen jälkeen.
Spice Girls -yhtyeestä tuttu Mel B kertoi, että hänelle tuli ilmatanssijan esityksestä mieleen elegantti kummitus. Kaikki ohjelman tuomarit äänestivät naisen yksimielisesti jatkoon.
Tiitto aloitti uransa laskuvarjohyppääjänä, mutta siirtyi myöhemmin tuulitunnelilentämiseen. Tuulitunnelissa ilma voi virrata jopa 300 kilometrin tuntivauhtia.
Hän voitti lajinsa freestyle-maailmanmestaruuden vuonna 2015. Seuraavana vuonna Tiitto voitti lajin World Cup -kisan. Tiitto on myös esiintynyt Sian ja Pinkin yhteisellä Stargate-musiikkivideolla kuluvana vuonna.
Tiitto asuu nykyään Varsovassa, jossa hän opettaa tuulitunnelilentämistä.
Suomessa Tiiton jatkoon pääsystä ovat uutisoineet Ilta-Sanomat ja Yle.