Nils Gustafssonin, 63, vastakuulustelu ei tuonut uutta Bodominjärven surmiin, sillä hän piti tiukasti kiinni tarinastaan. Edeltävät tapahtumat hän pystyy kertomaan tarkasti, mutta nukkumaan menonsa jälkeen seuraava muistikuva on sairaalasta.
Omaisia edustava Heikki Lampela pyrki hiillostamaan kertomuksen puhki, mutta turhautui. Omasta mielestään hänet "torpedoitiin" useaan kertaan antamalla Gustafssonille muutaman kerran "happea".
Lampela ei suostunut arvioimaan oikeuden puheenjohtajan, laamanni Heikki Mikkolan menettelyä, vaikka ilmiselvästi kiehui kiukusta. Omasta mielestään hän olisi pystynyt ajamaan Gustafssonin todistuksen "seinään".
Gustafsson kiisti kaikki syytelinjan keskeiset argumentit.
Puolustus pyrki osoittamaan, että Gustafssonin ja seurueen välillä ei ollut riitaa, mustasukkaisuudesta puhumattakaan. Puolustus myös pyrki osoittamaan Gustafssonin ja Björklundin välisen suhteen normaaliksi tuon ajan nuorten seurustelusuhteeksi. Siihen ei kuulunut seksiä, vaan halimista ja suukottelua, kahdenkeskisessä tuokiossa myös rintojen koskettelua. Björklundin poikaystävästä, kuukautisista sen enempää kuin kuukautissuojaksi epäillystä tyynyliinastakaan hän ei tiennyt mitään.
"Sitä en tiennyt. En olisi ikinä alkanut seurustelemaan, jos olisin tiennyt, että hänellä on poikaystävä", Gustafsson vakuutti. Hän tähdensi olleensa ujo ja kokematon silloin, kondomit olivat vain varalta. Björklund oli alaikäinen, ja ajatuksena oli odottaa vielä jonkin aikaa.
Tuttu paikka
Retkeä ehdotti Gustafssonin mukaan Seppo Boisman. He olivat olleet samassa paikassa poikaporukalla 2-3 vuotta aiemmin. Alkoholi, pullo kirkasta ja pullo likööriä hankittiin etukäteen, makkaraa, leipää, limonadia ja jäätelöt matkan varrelta. Bodominjärvelle he tulivat noin kello 16-17.
Pojat katkoivat pajukosta telttakepit, ja teltan pystytyksen jälkeen tehtiin ensimmäiset "punssit". Gustafsson arvelee heidän ottaneen tömpsyn silloin tällöin. Gustafsson selitti tulevansa alkoholista nauravaiseksi, iloiseksi ihmiseksi, ei pahapäiseksi. Boisman joi hänen arvionsa mukaan yhtä paljon. Hän uskoo heidän käyneen illansuussa myös naapuriniemellä ja nähneensä siellä pari onkivaa poikaa.
"Hirvee särky"
"Mentiin Irmelin kanssa ensin telttaan. Seppo ja Tuulikki tulivat vähän myöhemmin. Siinä toivotettiin hyvää yötä, halittiin ja suudeltiin. Tämä oli ennen auringon nousua", Gustafsson kertoi. Kengät jätettiin ulkopuolelle. Hänellä oli yllään ainakin housut, paita ja villatakki. Nahkatakistaan hän teki tyynyn.
"Muusta mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Heräsin Töölön sairaalasta. Päivistä ei ollut harmainta aavistustakaan. Kattelin ja ihmettelin missä olen"
oukkaantumisestaan Gustafsson totesi, että sairaalassa hänen leukansa roikkui alhaalla, eikä hän pystynyt syömään. Kävely ei onnistunut, vaan heräämisensä jälkeen hän kaatui heti selälleen yrittäessään vessaan. Kävelemään hän opetteli ensin kahden, sitten yhden hoitajan avustuksella. Leukaluu oli murtunut kahdesta kohti, ylä- ja alaleuasta, poski oli auki ja sekä silmän että suun vieressä oli vammat, Gustafsson täsmensi syyttäjälle.
"Oli hirvee särky joka puolella, pään kohdalla", hän sanoi.
"Pikku hiljaa alkoi tuleen muisti. Mulla oli vaan edelleen mielessä, että mä olin ajanut moottoripyörällä nurin", Gustafsson selitti. "Se on se ensimmäinen viikko kaikkiaan hämärän peitossa."
Pitkän miettimisen jälkeen Gustafsson arvelee surmayötä edeltävien tapahtumien palautuneen mieleen viikko, puolitoista sen jälkeen.