Nuori saamelainen kirvesmies Samuel Balto Norjan Kaarasjoelta pestautui keväällä 1888 norjalaisen tutkimusmatkailija Fridtjof Nansenin miehistöön hiihtämään Grönlannin mannerjään poikki.
Nansen sai idean suomalaissyntyisen A.E. Nordenskiöldin keskeytyneestä hiihtoretkestä 1883. Ruotsalaisen tavoin Nansen kaipasi mukaan arktisiin oloihin tottuneita saamelaisia.
Balton isä Johannes Paltto oli muuttanut Inarista Norjan puolelle rajasulun 1852 jälkeen. Toinen saamelaisvahvistus oli poropaimentolainen Ole Ravna, hänkin Kaarasjoelta. Heidän peskinsä ja nutukkaansa osoittautuivat tositoimissa paremmiksi kuin norjalaisten kamppeet.
Kuusimiehisessä ryhmässä oli luokkajako: Nansen, merikapteeni Otto Sverdrup ja luutnantti Oluf Dietrichson olivat eliittiä, saamelaiset suoritusporrasta norjalaisrenki Kristian Kristiansenin ohella. Silti yhdessä paleltiin, pudottiin railoihin ja kiskottiin sadan tavarakilon rekiä.
Ensin oli vaikea päästä maihin: veneissä ajelehdittiin viikkokaupalla ajojäiden puristuksessa ja merivirtojen vieminä. Vasta kuukauden kuluttua oltiin jäälakeudella. Päivisin lämpötila oli 15–20 pakkasastetta, öisin se laski jopa miinus 45:een.
Balto kärsi lumisokeudesta, muuten vaivasi tupakantuska, rasvan puute ja alituinen jano. Ravintopuoli oli suunniteltu huonosti, ja pitkä ajelehtiminen oli kuluttanut muonavaroja.
Lähes 500 kilometrin hiihtojotos kesti 60 päivää.