Luvattomiin paikkoihin maalatut graffitit jakavat mielipiteitä. Graffitien lisäksi erinäiset töherrykset ja tussaukset ovat osa kaupunkikuvaamme, halusimme tai emme. Peto kurkisti spraymaalinhuuruiseen maailmaan sekä puolustajien että virkavallan lainaamin silmin.
Ville, 22, on maalannut graffiteja harrastuksenaan 16-vuotiaasta lähtien. Rahaa hän upottaa maaleihin, musteisiin ja tusseihin yhteensä viitisenkymppiä kuukaudessa.
"Kahdesti olen ollut pidätettynä vahingonteosta, mutta olen selvinnyt sakoilla. Pommaus on eniten aikaa vievä asia elämässäni tällä hetkellä. Syksyllä kävin parin viikon reissun Barcelonassa, jossa on rikas katumaalauskulttuuri. Sieltä sain paljon oppia ja uusia vinkkejä paikallisilta tekijöiltä", nuori oululaisopiskelija kertoo.
"Tiedän, että useimmat eivät ymmärrä harrastustani ja pitävät minua rikollisena, mutta varmasti työni myös ilahduttavat monia ihmisiä",
Tinke on neljääkymmentä ikävuotta lähentelevä oululainen perheenisä, joka muistaa elävästi kaupungin ensimmäiset graffitit.
"Olimme kavereiden kanssa täysin myytyjä, kun näimme musiikkivideoita, joissa jätkät maalasivat komeita isoja töitä seinille New Yorkin kaduilla. Se oli jotain aivan uutta ja ennennäkemätöntä, jota täytyi ryhtyä heti matkimaan."
Maalien hankkiminen oli työn takana 1980-luvun alussa.
"Automaalikaupoista onnistuimme niitä ostamaan. Öisin kolusimme alikulkutunneleita sumuttelemassa. Tökeröitähän tekeleemme olivat näihin nykypäivän taideteoksiin verrattuina, mutta silloin sitä vain oltiin, että vau", muistelee media-alalla työskentelevä Tinke.
Nuorukaisilla ei tullut noihin aikoihin mieleen, että he ovat tekemisissä rikollisen toiminnan kanssa.
"Toki me tajusimme, että teimme jonkinlaista ilkeyttä, mutta sakkojen saaminen ei kyllä tullut mieleenkään. En tiedä kuinka olisi käynyt, jos olisimme jääneet kiinni. Ehkä se olisi jotain opettanut", hän tuumii.
Tinke tunnustaa, että maalausharrastukseen liittyi selkeästi myös poikamainen seikkailunhalu.
"Ei sitä juuri mietitty, että tehdäänkö tässä jotain hiphop-kulttuuria, kyllä se jännitysmomentti oli tärkeä osa touhuamme."
Taidot kehittyivät vuosien saatossa.
"Opimme etsimään pääkaupungista parempia suuttimia spraypurkkeihin, joka vaikutti ratkaisevasti työn laadun paranemiseen. Töhertelystä lähtenyt homma alkoi sitten kiinnostaa ihan omana taidemuotonaan. Erittäin hyvä kysymys onkin se, että kuinka iso osa graffitin tekemistä on tylsän ja harmaan kaupunkikuvan värittämistä ja elävöittämistä. Mielestäni ei ole sama asia, jos spraymaalilla maalataan kuva kankaalle ja ripustetaan viranomaisten sallimalle paikalle. Kysymyksessä on myös ilmaisumuoto ja kansalaistottelemattomuus", Tinke pohdiskelee.
Sen hän kuitenkin myöntää auliisti, että ymmärtää ihmisiä, jotka suivaantuvat seinien sotkemisesta.
"En itsekään hyväksy kaikkialle vedettyjä töherryksiä. Kyllä paikka täytyy katsoa myös sillä silmällä, että maalaus sopii siihen. Esimerkiksi vanhat puutalot soisin jätettävän rauhaan, mutta jos jokin yleinen alikulkutunneli on koristeltu maalein ja tussein, niin ketä se haittaa?" Tinke ihmettelee.
Nuoruutensa harrastuksen uudelleenlämmittelyä mies ei ole harkinnut yli kymmeneen vuoteen.
"Eikös siitä miltei heitetä linnaan nykyään? Kyllä riskit ovat nykyään liian suuret. Mutta täytyy sanoa, että kun tuolla jossain pyöräilee ja näkee komean ja huolellisesti maalatun tagin harmaan teollisuushallin seinässä, vanhan miehen sydämessä läikähtää mukavasti", hän naureskelee.
Oululainen valokuvaaja Heli Hintikka, 30, innostui graffiteista kuvatessaan kaupungin katuja ja rakennuksia.
"Ihastuin rähjäromantiikkaan. Muutaman hienon maalauksen bongattuani kiinnostuin graffiteista ja niiden suhteesta ympäristöön. Kiinnitin huomiota siihen, millaisissa paikoissa niitä on ja miten ne istuvat maisemaan."
Hintikka pyrkii tallentamaan oululaista kaupunkimaisemaa, jossa on mukana graffiteja tai muuta katutaidetta.
"Saman paikan voi kuvata uudelleen ja uudelleen, kun maalaukset puhdistetaan, ja pian paikalle ilmaantuu taas uusi. Haaveeni on kuvata pidemmällä aikavälillä samaa paikkaa, jolloin syntyisi mielenkiintoisia aikajatkumosarjoja, Hintikka miettii.
Heli kertoo bongailevansa töhryjä aina ulkona liikkuessaan.
"Graffiteja etsiessäni tulee mentyä paikkoihin, joihin muualle ei koskaan tietään löytäisi. Merkitsen paikat karttaan, ja käyn kuvaamassa ne myöhemmin, jos juuri sillä hetkellä ei ole kameraa mukana."
Maailmalla liikkuessaan Hintikka on verrannut eri kaupunkien katumaalauksia ja mieltää, että oululaiset graffitit vaikuttavat usein kiireessä tehdyiltä.
"Täällä tagit ovat useimmiten aika nopeasti sutaistuja. Enkä ole löytänyt Oulusta mitään kovin massiivista taideteosta. Myös tekstien sisältö toistaa itseään, se tietysti ärsyttää kuvaajaa. Uskon, että aktiivisia tekijöitä on täällä aika vähän."
Vaikka graffitien kauneus jakaa mielipiteitä, laki on luvattomien maalausten suhteen yksiselitteinen.
Rikoskomisario Antti Luoto Oulun kihlakunnan poliisilaitokselta tuntee lain kirjaimen. "Minkä tahansa pinnan töhriminen tussilla tai maalilla on aina rikos. Graffitimaalarit liikkuvat usein porukoissa. He ovat yleensä nuoria, 14--19-vuotiaita miehiä. Alikulkutunneleita, sähkökeskuksia ja junanvaunuja sotketaan eniten, mutta myös talojen seiniin on maalailtu."
Graffitien puhdistaminen aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain huomattavia kustannuksia.
"Viimeksi Oulun kihlakunnan poliisilaitos selvitti marraskuun alussa suuren graffitijuttujen sarjan. Tekojen kohteena ovat olleet VR Oy:n junanvaunut, Oulun kaupungin ja joidenkin yksityistahojen omaisuus. Asia etenee syyteharkintaan lähiviikkojen aikana ja asianomistajien korvausvaatimukset ovat yhteensä noin 35 000 euroa."
Kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas) on tunnettu graffitien "puolestapuhuja". Hänen mielestään graffitimaalauksista annetut rangaistukset ovat usein kohtuuttomia verrattuna muihin rikoksiin.
"Kun alle 20-vuotiaita tuomitaan pitkiin, ehdottomiin vankeusrangaistuksiin, voi kysyä, ovatko rangaistukset kohtuullisia ja suhteessa muista rikoksista annettaviin tuomioihin. Ainakin julkisuudessa olleiden tuomioiden perusteella vaikuttaisi siltä, että usein käytetään pikemminkin rangaistusasteikon yläpäätä kuin alapäätä", kansanedustaja mieltää. Arhinmäkeä huolestuttavat myös korkeista vahingonkorvauksista koituvat seuraukset nuorelle ihmiselle.
"Maalaajien maksettaviksi tuomitut korvaukset ovat yksilön kannalta kohtuuttomia ja myös yhteiskunnan kannalta kestämättömiä. Jos alle 20-vuotiaalla on alla ehdoton vankeusrangaistus ja kymmenien tuhansien korvaukset maksettavana, mitkä ovat hänen tulevaisuuden näkymänsä? Kun korot juoksevat nopeammin kuin korvauksia ehtii lyhentää, mistä löytyy motivaatio tehdä töitä? Graffitimaalaajat tuntuvat olevan yhteiskunnalle niin sanottu hyvä vihollinen, jota pitää rangaista tiukasti", Arhinmäki syyttää.
Laillisten graffitiseinien lisäämistä hän pitää erittäin hyvänä ideana.
"Graffitiseinät eivät varmasti poista kaikkia laittomia graffiteja. Ne antavat kuitenkin mahdollisuuden niille, jotka haluavat kokeilla tai harrastaa graffititaidetta laillisesti. On kohtuutonta, että graffiteista kiinnostuneet nuoret ajetaan rikollisuuteen ja yhteiskunnan marginaaliin, kun heille ei tarjota mahdollisuutta lailliseen harrastamiseen", hän jyrähtää. Kansainvälisesti on onnistuneita esimerkkejä siitä, kuinka mahdollisuudet laillisiin graffiteihin ovat olleet kaikkien kannalta hyvä ratkaisu. "Brüggen kaupunki on saanut tällaisesta projektista jopa EU:n rikostorjuntapalkinnon", ensimmäisen kauden kansanedustaja kertoo.