Bruce Springsteenin 1980-luvun puolivälin menestysalbumi Born in The USA sai Matti ja ja Teppo Ruohosen päät raksuttamaan. Iskelmäveljekset pyörittivät tuolloin omaa levy-yhtiötä, jolle he alkoivat etsimällä etsiä Suomen omaa Springsteeniä.
"Lähetettiin heille demo, jonka ensimmäisenä biisinä oli Poika julman maan. Levytyssopimus tuli jo sillä kappaleella. Sanoivat, että tuli kuin tilauksesta", muistelee Garbon nokkamies Esa Eloranta parinkymmenen vuoden takaisia tapahtumia.
Eloranta naurahtaa, että ensimmäisen levyn suurin hitti ja bändin uran kovaan vauhtiin potkaissut Poika julman maan on aina ollut jurojen miesten biisi. Tämä näkyi erityisen selvästi uran alkuvuosina, jolloin teinisuosikin maineen saanut yhtye kelpasi esiintymään vain tanssipaikkoihin ja nuorisomestoihin.
"Muistan keikkoja, joilla lavan edusta oli täynnä tyttöjä ja pojat olivat jossain nurkan takana juomassa viinaa ja tappelemassa. Mutta kun Poika julman maan alkoi, pojat vyöryivät nyrkit pystyssä lavan eteen. Se oli nuorten miesten uhobiisi", sanoo Eloranta.
Pyrkimys parempaan
Vuoden 1986 Oulu, Garbon synnyinsija, ei ollut lähelläkään nykyisenkaltaista, hengeltään kansainvälistä it-mekkaa, vaan yleisilmeeltään ankea ja karu paikka, jossa etenkään parikymppisten jätkien tulevaisuudennäkymät eivät päätä huimanneet.
"Joskus sunnuntaisin tuntui, että vain kuollut tuuli pyyhki katuja. Koin elämäni paikallaan polkevaksi, mutta pakotien tarjosi unelma rocktähteydestä, jota kohti määrätietoisesti ponnistelin. Jonkun toisen unelma voi olla normaalimpikin, esimerkiksi halu löytää se oikea ja perustaa perhe. Tai saada muuten asiansa järjestykseen. Ihmisten pyrkimys kohti parempaa on aina kiinnostanut", sanoo asiaa lauluissaan usein käsittelevä Eloranta.
Debyyttialbumin Julma maan hyvään vauhtiin potkaisema ura alkoi tasaantua jo 1987 vuoden Garbo-levyllä, joka Elorannan mukaan tehtiin menestyshuumassa liian pian ja jäi siksi yhtyeen heikoimmaksi.
Pettymystä seurasi voimakkaasti John Cougar Mellencampin Lonesome Jubilee -albumin arvomaailmasta vaikutteita ammentanut Pitkä tie -levy, joka oli selkeä askel aikuisempaan suuntaan. Etenkin Suomalainen unelma -raita toi Garbolle uutta yleisöä ja bändin työmaaksi muuttuivat täysi-ikäisten kansoittamat baarit ja klubit.
Kolmen jälkeen telakalle
Kolmannen levyn jälkeen bändi laitettiin telakalle. Garbon toimintaa ovatkin aina leimanneet kahden kolmen levyn mittaiset tiiviit aktiivikaudet, joita on vuorostaan seurannut hajaannus, milloin minkäkinlaisesta syystä.
Radiosoitolla mitattuna 1993-1995 oli Garbon toistaiseksi parasta kautta. Yhtye olikin tuolloin liikkeellä oikeaan aikaan. Garbo teki yhtenä ensimmäisistä rentoa amerikkalaistyylistä rockia suomeksi. Lopputuloksesta muotoutui radioystävällistä, Elorannan mukaan ilman sen kummempaa laskelmointia.
Garbon kolmas tuleminen alkoi tänä vuonna ilmestyneellä Kruunaa ja klaavaa -levyllä.
Samalla tulee täyteen 20 vuotta yhtyeen perustamisesta, mikä on teemana Garbon syksyn ja talven keikoilla.
"Keikkoja tehtäisiin muutenkin, mutta voihan sen noinkin otsikoida. Tuormaan Ekin häissä alkuaikojen kitaristi Tumppi Niemelä kävi soittamassa Garbo-porukassa. Ehkä se riittää meille nostalgiasta", hymähtää Esa Eloranta.