Kalevan vanhoissa kuvissa esitellään tällä kertaa kaupunkilaisten jonottamista vuosien varrella. Alkoholin myynti on saanut kaupunkilaiset jonoon useamman kerran. Erityisen pitkät jonot kiemurtelivat Oulussa joulukuussa 1944, kun sodan takia katkolle laitettu alkoholin myynti aloitettiin uudelleen.
2000-luvulla jonoja on riittänyt kauppojen avajaisissa ja tositelevisio-ohjelmien koekuvauksissa. Esimerkiksi Idols-laulukilpailun ja Big Brotherin koekuvaukset ovat saaneet oululaiset liikkeelle. Myös erilaiset vaatekauppojen avajaiset ovat saaneet oululaiset liikkeelle jonoksi asti.