Oululainen Olli Loukola tutkii kimalaisten oppimista ja älykkyyttä.
– Lontoossa työskennellessäni opetimme kimalaiset vetämään narusta, jotta ne pääsisivät käsiksi tekokukkaan. Kun opetetut kimalaiset palasivat pesään, ne näyttivät uuden taidon muille.
Lopulta kaikki työläiset vetelivät naruista. Taito säilyi pesässä viikkoja, vaikka yksilöt vaihtuivat. Tämä täyttää kulttuurin määritelmän.
Tutkimus oli ensimmäinen, joka osoitti, että sosiaalisesti opittu taito voi levitä ja säilyä hyönteispopulaatiossa.
Toisessa tutkimuksessaan Loukola opetti kimalaiset liikuttamaan palloa pelialustalla. Palkintona oli sokerilientä.
Tässä kokeessa kimalaiset eivät ainoastaan oppineet matkimaan opetettuja tovereitaan – ne myös kykenivät parantamaan suoritusta katselukerran jälkeen.
Jos tarjolla oli useampia palloja, kimalainen valitsi helpoimman vaihtoehdon eli lähimpänä maalia olevan pallon, vaikka mallia näyttänyt olisikin kuljettanut kauimmaista.
– Tämä osoittaa, että kimalainen oppii käyttämään työkalua ravinnonhankinnassa ja kykenee joustavaan päätöksentekoon.
Tieto on mullistava, sillä työkalun käyttöä pidetään merkkinä korkeammasta älykkyydestä.
– Aikanaan kuviteltiin ihmisten olevan ainoita työkalun käyttöön kykeneviä eläimiä. Sitten huomattiin, että sellaisia ovat myös ihmisapinat. Kun tutkittiin lisää, havaittiin, että ainakin delfiinit, varislinnut ja mustekalat kykenevät käyttämään työkaluja. Tutkimukseni perusteella myös kimalaiset kuuluvat samaan joukkoon.
Koti laboratoriossa
Loukolan kimalaiset – tarkkaan ottaen kontukimalaiset – asuvat laboratoriossa Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan tiloissa.
– Ruokimme ne joka toinen päivä siitepölyllä. Sokerivettä ne saavat päiväsaikaan niin paljon kuin jaksavat pesään kantaa. Yöksi sammutamme valot, sillä kimalaiset nukkuvat pimeässä.
Työskennellessään Loukola yrittää olla mahdollisimman varovainen. Viimeisen kolmen vuoden aikana hän on joutunut pistetyksi viisi kertaa.
Varsinainen tutkimus tehdään lentoareenalla, johon pesä on kytketty läpinäkyvällä tunnelilla. Jokainen kimalainen saa tunnistamista varten selkäänsä pikkuruisen numerolapun.
– Parhaillaan tutkimme kokeellisesti, oppivatko kimalaiset tekemään yhteistyötä kerätessään ravintoa ja käyttämään oikeaa työkalua eri tilanteissa.
Mitä kimalaisen pitää osata pärjätäkseen luonnossa?
– Ravinnonhankkijoiden on muistettava kukkien sijainnin lisäksi reitti takaisin kotipesään. Niiden on haettava siitepölyä ja mettä monen värisistä ja muotoisista kukista. Joidenkin kukkien sisäänpääsyyn tarvitaan motorisia taitoja, jotka pitää opetella. Lisäksi täytyy oppia välttämään ”turhia” kukkia, petoja ja loisia, vastaa Loukola.
Hyödynnetään laajasti
Kumpi on fiksumpi: hoikempi raitapaita ampiainen vai paksumpi ja pörröisempi kimalainen?
– Jotkut ampiaislajit kykenevät tunnistamaan lajitoverinsa niiden kasvojen kuvioiden perusteella. Jos tutkisimme ampiaisia enemmän, luultavasti yllättyisimme myös niiden älyllisistä kyvyistä.
– Kimalaiset ovat ampiaisiin verrattuna leppoisia otuksia eivätkä pistä kovin hanakasti. Lisäksi ne ovat aina motivoituneita keräämään mettä ja tämän vuoksi hyviä tutkimuslajeja laboratoriossa. Koska yhdistän leppoisuuden fiksuuteen, nostan kimalaiset ykkössijalle, tutkija vastaa.
Loukola uskoo, että tieto kimalaisten älykkyydestä muuttaa suhtautumistamme hyönteisiin ja innostaa tarkkailemaan luontoa uusin silmin.
Paitsi maija meikäläisiä, kimalaisten käyttäytymistutkimus kiinnostaa myös tutkijoita yli tieteenalojen.
Tekoälytutkijat ovat päivittäneet robottien käyttäytymismalleja Loukolan tulosten perusteella. Myös ainakin käyttäytymisekologit, eläinpsykologit ja evoluutiobiologit ovat käyttäneet niitä hyväkseen.
– Tutkimukseni voivat auttaa ymmärtämään älykkyyden evoluutiota. Esimerkiksi sitä, miten ja miksi älykkyys on syntynyt, ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat, toteaa Loukola.
Hyönteistutkijaa ei ole syytä sotkea Johanna Tukiaisen kanssa dueton tehneeseen laulavaan täyskaimaan eikä Helsingin yliopistossa vaikuttavaan samannimiseen käytännöllisen filosofian yliopistolehtoriin.
Olli Loukola
* 1981 Seinäjoella syntynyt biologi. Asuu perheineen Oulussa.
* Tohtoriksi Oulun yliopistosta 2014. Tutki väitöskirjassaan lajien välistä sosiaalista informaationkäyttöä talitiaisilla ja kirjosiepoilla.
* Aloitti kimalaistutkimukset Lontoossa 2015 maailman johtavimpiin mehiläistutkijoihin kuuluvan professori Lars Chittkan ryhmässä.
* Tekee Suomen Akatemian rahoittamaa post doc -tutkimusta Oulun yliopiston ekologian ja genetiikan tutkimusyksikössä.
* Mukana Ötökkäakatemiassa. Kyseessä on Tieteen tiedotuksen rahoittama hanke, jossa kiiltomato- ja kimalaistutkijaryhmät Oulun yliopistosta ja muurahaistutkimusryhmä Helsingin yliopistosta kertovat tutkimuksistaan.