Kirjoittaja on espoolainen kirjailija.
Kuusikymmenluvulla pohjoisessa kerrottiin hiukan ilkeää juttua, jonka mukaan Kolarin kotikommunistit istuivat kolme viikkoa perunakellareissa pelätessään kolmannen maailmansodan syttyvän.
Häijy juttu keksittiin, sillä punaisena tunnettu Kolari oli kommunistinen kunta ja ehkä Kemiäkin punaisempi. Arveltiin, että kolarilaisilla olisi muita suomalaisia paremmat tiedot silloisen Neuvostoliiton aikeista, kun se sijoitti ydinohjuksia Kuubaan ja uhkasi avoimesti Yhdysvaltoja Fidel Castron diktatuurisaaresta käsin.
Lokakuussa vuoden 1962 Kuuban kriisin aikoihin koko ihmiskunnalla oli täysi syy pelätä kolmatta maailmansotaa. Fidel Castro oli katkaissut jo aika päiviä ennen kriisiä Kuuban suhteet Yhdysvaltoihin, joka oli julistanut maan kauppasaartoon ja tehnyt jopa uhkarohkean maihinnousuyrityksen saaren etelärannikolle Sikojenlahteen.
Yltiöpäinen yritys oli epäonnistunut. Fidel Castro alkoi järjestelmällisesti lämmittää sotilaallisia ja taloudellisia suhteita Neuvostoliittoon. Kuubaan perustettiin useita venäläisiä tukikohtia, ja mikä vaarallisinta, niihin alettiin asentaa ohjusten laukaisualustoja. Maalit laskettiin Yhdysvaltojen arimpiin sotilaskohteisiin ja suurkaupunkeihin. Tarvittaessa Neuvostoliitto olisi Kuubasta vain muutamien kymmenien mailien päästä Floridasta kyennyt moukaroimaan ydinaseillaan Yhdysvallat kivikauteen.
Tässä oli selvä kolmannen maailmasodan mahdollisuus. Fidel Castro oli maailman polttopisteessä. Pienen maan suuruudenhullu tyranni saattoi vaikuttaa maailmanhistorian kulkuun hirvittävällä tavalla. Mahtoi se vallanhimoista diktaattoria miellyttää.
Näistä synkistä kylmän sodan vaiheista ja paljon muuta Fidel Castrosta ja hänen elämästään kerrotaan muutamia päiviä sitten ilmestyneessä ranskalaisen Serge Raffyn kirjoittamassa elämäkerrassa Fidel (WSOY 2005). Se on rankka kuvaus oliivinvihreään maastopukuun sonnustautuneesta julmurista, jota aikoinaan radikaalit eurooppalaiset nuoret palvoivat sankarinaan - ja monet palvovat vieläkin.
Kuuban kriisi laukesi monien kauheiden päivien jälkeen kun amerikkalaiset saartoivat merivoimillaan Kuuban ja ilmoittivat, että saarelle pyrkivät ohjuslastissa olevat neuvostoalukset tullaan käännyttämään takaisin tai jos ne eivät siihen suostu, ne upotetaan.
Hirvittävän kädenväännön jälkeen Nikita Hrushtshev luovutti. John Kennedyn kanssa saatiin aikaan sopimus, jossa venäläiset purkivat ohjuksensa Kuubasta ja Yhdysvallat puolestaan veti omat ohjuksensa pois Turkista. Lokakuun 28. päivänä kylmän sodan kuumin kriisi oli ohi, ja huojentavan uutisen jälkeen myös kolarilaiset kommunistit saattoivat huokaista helpotuksesta ja kömpiä perunakellareistaan päivänvaloon.
Anteeksi nyt kolarilaiset. Koko ihmiskunta oli suunnattoman peloissaan, ette olleet ainoita varovaisia, enkä usko teidän kellareihin edes menneenkään.
1960- ja 1970-luvuilla suomalaisetkin nuoret radikaalit suorastaan palvoivat Fidel Castroa ja hänen parasta ystäväänsä argentiinalaista sissiä ja lääkäriä Ernesto "Che" Guevaraa. Muistan kuinka varsinkin jälkimmäisen romanttista partaturrikuvaa monistettiin opiskelijaboksien seinille. Tytöt kaikkialla Euroopassa olivat korvia myöten rakastuneet sekä Fideliin että varsinkin Chehen.
Ihmeellisintä oli, että jopa muutoin järkevien kirjoissa olevat toimittajat menivät samaan ansaan. Fidelissä ja Chessä nähtiin suorastaan jumalallisia ominaisuuksia.
Olin itsekin niihin aikoihin lehtimiehenä ja kun en osannut palvoa Fideliä, minua pidettiin taantumuksellisena sosialidemokraattina. Ei auttanut selittää, että Kuubassa vallitsi diktatuuri ja että siellä pantiin toimeen näytösoikeudenkäyntejä, tuomittiin ihmisiä elinkausiksi vankeuteen ja myös teloitettiin. "Vallankumous vaatii uhrinsa", tolkutettiin myös täällä Suomessa.
Serge Raffyn teoksessa kerrotaan, että Fidelin hirmuhallinto on tosiaan vaatinut uhrinsa. Esimerkiksi ennen Sikojenlahden maihinnousua Fidel antoi pidättää 200 000 ihmistä, joiden arveli asettuvan vastavallankumouksellisten puolelle.
Kuuban diktaattori perusti maahansa laajan ilmianto- ja urkintajärjestelmän, joka valvoi jokaista kansalaista yötä päivää aivan kuin stalinismin pahimpina aikoina Neuvostoliitossa. Toisinajattelijoita pidätettiin vähäisimmistäkin syistä. Vanhat taistelutoverinsa Fidel miltei poikkeuksetta teloitutti heti kun nämä näyttivät saavuttavan kansanjoukkojen suosiota. Fidel pelkäsi vainohulluuteen saakka vallankaappausta, vaikka todellisia merkkejä siitä ei vuosikymmenten mittaan rautaisen kurin maassa ilmennyt.
Fidelin sukulaiset pakenivat Kuubasta kuten tuhannet muutkin. Jopa oma tytär joutui jättämään isänsä ja isänmaansa.
Fidel oli itsekäs ja epäluuloinen. Hänen tapanaan oli pitää monen tunnin mittaisia puheita. Hän oli kiivas ja innostuva esiintyjä. Kokouksissa hän saattoi yksin päättää kaiken ja yksin olla äänessä. Fidel saneli lainsäädännön muutokset. Hän kansallisti ykstyisomaisuuden ja saattoi tällä teollaan Kuuban perikadon partaalle. Kansa näki nälkää ja pelkäsi salaisen palvelun urkkijoita kirjaimellisesti kuollakseen.
Samaan aikaan suomalaiset radikaalit ja jopa toimittajat matkustivat Kuubaan leikkaamaan sokeriruokoa ja siten kannattamaan läntisen pallonpuoliskon ainoata todellista työväenvaltaa. Lopultakin ne olivat silkkoja ryyppymatkoja. Rommia ja työväenvaltaa.