Espanja jauhoi, hallitsi ja lopulta juhli jalkapallon miesten maailmanmestaruutta. Luis de la Fuenten valmentama Espanja voitti Yhdysvaltain New Jerseyssä pelatussa MM-finaalissa Argentiinan 1–0.
Ottelun ainoan maalin laukoi jatkoajalla Ferran Torres.
Miesten MM-kulta on Espanjalla kautta aikain toinen. Maan ensimmäinen MM-titteli tuli vuonna 2010. Espanja on hallitseva Euroopan mestari, joten se on ollut viime vuosina melkoinen menestyskone.
Espanja hallitsi finaalia
Sunnuntain finaalin avauspuoliajalla kummankin joukkueen huippupaikat olivat vähissä, vaikka Espanja hallitsi kenttätapahtumia. Avauspuoliajan kenties paras tilanne tuli Espanjan Lamine Yamalille, jonka laukauksen Emiliano Martinez torjui.
Toisella puoliajalla Espanja otti pelin entistä enemmän hallintaansa, ja Argentiina pyrki lähinnä suojelemaan maaliaan. Espanja loi paikkoja, mutta tilanteet kuivuivat heikkoihin viimeistely-yrityksiin tai Martinezin hyviin torjuntoihin.
Muun muassa Yamal ja Pau Cubarsi pääsivät testaamaan Martinezin näppien pitävyyttä laukauksillaan.
Toisen puoliajan lisäajalla Argentiinan Enzo Fernandez tuli kaksinkamppailutilanteeseen Cubarsia vastaan myöhässä, sai toisen keltaisen korttinsa ja lensi suihkuun.
Argentiinan urakkaa ei helpottanut myöskään se, että joukkue joutui vaihtamaan molemmat keskuspuolustajansa eli Lisandro Martinezin ja Cristian Romeron loukkaantumisten takia. Martinez tuli vaihtoon avauspuoliajan lopussa ja Romero 70. peliminuutilla.
Espanjalla hylättyjä maaleja jatkoajalla
Argentiina on osoittanut useita kertoja olevansa sitkeä joukkue, joka pystyy nousemaan tukalista tilanteista voittoon. Finaalissa liika oli kuitenkin liikaa, ja Espanja nappasi ansaitun voiton.
Miehen ylivoimalla pelanneen Espanjan Nico Williams sai pallon jatkoajalla maaliin. Erotuomari Slavko Vincic kuitenkin hylkäsi osuman, koska tilannetta oli edeltänyt rike.
Kun peliä oli takana 106 minuuttia, pallo oli hyväksytysti maalissa. Osuma syntyi, kun Williams käänsi pallon päällään taakseen Torresille, joka laukoi pelivälineen tyylillä verkon perukoille.
Torres sai vielä myöhemmin jatkoajalla pallon läpiajosta maaliin, mutta osuma hylättiin paitsiona.
Argentiinan maalipaikat olivat olemattomissa, kunnes se sai jatkoajan lopussa painetta Espanjan maalille. Kansanvälisen jalkapalloliiton Fifan tilastot kertovat olennaisen ottelusta, sillä esimerkiksi maalintekoyritykset menivät Espanjalle 20–2.
Espanjan joukkueesta kertoo paljon se, että sitä vastaan tehtiin koko MM-kisoissa yksi maali.
Samalla maailmanmestari vaihtui, sillä Argentiina voitti edellisen MM-turnauksen. Finaali jäi todennäköisesti myös Argentiinan supertähden Lionel Messin viimeiseksi MM-otteluksi.
MM-finaalissa nähtiin myös normaalia pidempi tauko ensimmäisen ja toisen puoliajan välissä. Kentällä nähtiin hulppea taukoshow, jossa esiintyivät muun muassa Madonna, Shakira ja Justin Bieber.