Farah uusi Lontoon tuplan Mos­ko­vas­sa

Britti Mo Farah juoksi Moskovan MM-kisoissa samalla tavalla tuplamestariksi kuin Lontoon olympialaisissa viime kesänä.

Britti Mo Farah juoksi Moskovan MM-kisoissa samalla tavalla tuplamestariksi kuin Lontoon olympialaisissa viime kesänä.

Farah ratkaisi Moskovassa 10 000 metriä vastustamattoman kovalla kirillä. 5 000 metrillä hän kiristi tahtia kuusisataa metriä ennen maalia ja päätti kilpailun selkeään voittoon ajalla 13.26,98.

Kilpailussa kenialaisjuoksijat yrittävät alussa karkuun. Myöhemmin vauhti putosi lähes olemattomaksi, mutta kun viimeinen kilometri juostiin kahden minuutin 22 sekunnin kyytiä, vain Farahin jaloissa riitti ruutia kilpailun lopussa.

Etiopian Hagos Gebrhiwet oli toinen ajalla 13.27,26 ja Kenian Isiah Kiplangat Koech kolmas (13.27,26).

Farahille tuplamestaruus Moskovan MM-areenalta oli sikäli makoisa, että kaksi vuotta sitten Daegun MM-kisojen pitkiltä ratajuoksumatkoilla hänellä oli tuomisina "vain" 10 000 hopea ja 5 000 metrin mestaruus.