
Facebookin sivuilta löytyy toiminto, jonka avulla sovellukseen kirjautunut käyttäjä voi tarkistaa, onko joutunut tietomurron uhriksi.
Sosiaalisen median jätti Facebook vahvisti tänään perjantaina, että hakkerit pääsivät käsiksi 29 miljoonan käyttäjän Facebook-tiliin syyskuun lopulla sattuneessa tietomurrossa.
Facebookin mukaan hakkerit saivat käsiinsä nimi- ja yhteystiedot 15 miljoonalta käyttäjältä.
Yhtiön mukaan 14 miljoonan käyttäjän osalta hakkerit varastivat nimi- ja yhteystietojen lisäksi muun muassa syntymäajat, työnantajatiedot, koulutustiedot ja ystävälistaukset sekä saivat tietää käyttäjien sukupuolen, kieli- ja sijaintitiedot, parisuhdestatuksen, uskonnon, kotikaupungin sekä tietoja siitä, mille sivuille käyttäjät olivat kirjautuneet Facebook-tunnuksilla.
Edellä mainituilla tiedoilla huijarit voivat esiintyä valheellisesti Facebook-sovelluksena, työnantajana tai vaikkapa käyttäjän ystävänä. Tietoja voidaan myös väärinkäyttää tietojen kalasteluun sähköpostiviesteillä, huijata käyttäjää kirjautumaan väärennetylle verkkosivustolle tai vaikka saada käyttäjät klikkaamaan liitettä, joka saastuttaa heidän tietokoneensa.
Yhtiö on julkaissut toiminnon, jonka avulla sovellukseen kirjautuneet käyttäjät voivat tarkastaa, ovatko he joutuneet tietomurron kohteeksi.
(https://www.facebook.com/help/securitynotice?ref=sec)
Tapauksen tutkinta jatkuu edelleen
Facebookin turvallisuusongelmat puhuttaneet käyttäjiä, lainsäätäjiä ja sijoittajia, jotka ovat olleet huolissaan siitä, että yritys ei suojaa käyttäjätietoja tarpeeksi hyvin.
Uutistoimisto Reutersin mukaan käyttäjien henkilökohtaiset viestit tai taloustiedot jäivät hyökkääjiltä saamatta. Sen mukaan varastettuja käyttäjätietoja ei ole käytetty kirjautumiseen toisille sivustoille.
Facebook sanoi aiemmin, että hakkerit olisivat saaneet haltuunsa digitaalisia kirjautumiskoodeja, joilla voidaan ottaa haltuun yli 50 miljoonaa käyttäjätiliä.
Facebook ilmoitti lähettävänsä tulevina päivinä räätälöityjä viestejä niille käyttäjille, joita tietomurto koskee. Viesteissä on tarkoitus selittää heille, millaista tietoa hakkerit ovat saaneet haltuunsa. Tarkoitus on myös kertoa käyttäjille keinoja, joilla he voivat suojautua epäilyttävältä toiminnalta, kuten hämäräperäisiltä sähköposteilta, tekstiviesteiltä tai puheluilta.
Yritys on myös kertonut tutkintayhteistyöstä liittovaltion poliisin FBI:n kanssa, ja että FBI on pyytänyt välttämään keskustelua mahdollisesta tietomurron tekijätahosta.
Yritys sai vihiä hyökkäyksestä syyskuun puolivälissä, kun se huomasi merkittävän kasvun tarkastele henkilönä -toiminnon käytössä. Kyseinen ominaisuus antoi käyttäjille mahdollisuuden nähdä oman Facebook-profiilinsa sellaisena kuin se näyttäytyi toisille käyttäjille. Kyseinen ominaisuus on poistettu käytöstä.
Tietovuoto näkyi myös monen suomalaisen arjessa, kun Facebook pyysi yllättäen käyttäjiä kirjautumaan uudelleen sovellukseen.