Suomen EU-puheenjohtajuus alkaa jo runsaan puolen vuoden päästä. Siihen on tähän asti valmistauduttu varsin matalalla profiililla.
Se, millainen Suomen EU-puheenjohtajuuskaudesta tulee, ratkeaa pitkälti parissa viikossa. Britannia yrittää oman kautensa päätteeksi huippukokouksessa saada aikaan sopimuksen unionin rahoituskehyksistä vuosiksi 2007-2013. Jos britit epäonnistuvat, kasvaa suuresti riski, että koko budjettikiista kaatuu Suomen syliin ensi vuoden jälkipuoliskolla.
Silloin edessä on ehdottoman viimeinen takaraja. Nyt joulukuussa se ei vielä ole käsillä, eikä Itävallan kaudella ensi vuoden alkupuoliskolla. Suomen virkamiehistössä moni odottaa parhaillaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että brittien yritys onnistuisi. Muussa tapauksessa soviteltavaksi saattaa tulla työläs ja vaikea rahariita, joka uhkaa peittää kaiken muun alleen.
Ilman sitäkin tekemistä riittää unionin nykyisessä puolikuntoisessa tilassa. Eduskunnassa keskusteltiin viime viikolla EU:n perustuslaista ja sen mahdollisesta ratifioinnista. Suomelta olisi rakentava teko ratifioida se ennen puheenjohtajakautta, vaikka se ei sopimusta sinänsä pelastakaan. On löydettävä koko Euroopan tasolla uusia keinoja päästä eteenpäin. Siinä tarvitaan sekä hyviä ideoita että johtajuutta. Nyt näyttää siltä, että Suomella ei ole kovin tarjota kumpaakaan, mutta tilanne voi toki vielä muuttua.
Valmistautumisessa EU-puheenjohtajuuteen on kaksi tasoa, tekninen ja henkinen.
Teknisen osan valmistelut etenevät omaa rataansa. Kokouspaikkoja on jyvitetty pitkin maata, ja tapahtumat vaihtelevat Saariselän vesijohtajakokouksesta mammuttimaiseen Asean-huippukokoukseen Helsingissä. Mutta tällainen järjestelypuoli on Suomessa aina osattu, ja siihen voi luottaa nytkin.
Haastavampi kysymys on henkinen valmistautuminen. Kokouksissa pitäisi saada jotain aikaankin, sekä Suomessa että niissä jopa tuhansissa rutiinipalavereissa tai isommissa istunnoissa, joita pidetään EU-elimissä suomalaisten johdolla. Kovin suurta huomiota ei vielä ole kiinnitetty siihen, kuinka tämä puoli hoituu.
Kun Suomi edellisen kerran oli EU-puheenjohtaja 1999, saattoi aistia poikkeuksellisen vahvan näyttämisen halun. Uusi pohjoinen jäsenmaa tahtoi todistaa, että tämä osataan. Koko virkakoneistoa valmisteltiin perusteellisesti puheenjohtajuuden hoitamiseen, ja asiat tehtiin viimeisen päälle.
Nyt tuleva puheenjohtajuus vaikuttaa jo rutiinilta. EU-innostus on muutenkin hiipunut, ja virkamiehistö kokee olevansa täystyöllistetty ilman mitään puheenjohtajuuksiakaan. Mutta Suomen kauden onnistuminen ei ole kiinni vain siitä, miten isot asiat hoituvat, vaan pienistäkin on selvittävä. Motivoituminen on tarpeen monella tasolla.
Vuonna 1999 EU-politiikka oli pääministeri Paavo Lipposen ominta pelikenttää. Pääministeri Matti Vanhasesta ei voi sanoa samaa ainakaan vielä. Hän ei ole saavuttanut Lipposen näkyvyyttä. Tosin presidentinvaaleihin asti on sekin mahdollista, että ensi kesänä hallitusta johtaa ja EU-asioista vastaakin joku muu. Jos vastuu pysyy Vanhasella, kuten nyt näyttää, hän keskittynee pragmaatikkona ensi sijassa asioiden hoitoon.
Sillä tavoin voi monissa EU-asioissa saada hyviä tuloksia. Mutta onnistunut puheenjohtajuus edellyttää myös näkemystä ja omistautumista. Ensi vaiheessa on osattava pumpata henkeä koko EU-asioita käsittelevään virkakoneistoon, ja loppuvaiheessa se on kyettävä viemään kokoussaleihin ja asioihin. Suomella on henkisessä valmistautumisessa vielä tekemistä.