Kolumni

Ettei vain ke­nel­le­kään tulisi paha mieli – turhan kiltti ihminen ei tohdi lyödä luuria korvaan edes sil­loin, kun il­mi­sel­vä huijari soittaa

Liikaan kiltteyteen taipuvainen ihminen välttelee konfliktia, mutta saattaa päihittää väsytystaistelun vahvatahtoisen kanssa pelkästään olemalla hiljaa, kirjoittaa Kalevan toimittaja Anne Lilja.

Ystäväni kertoi vastikään saaneensa Microsoftin nimissä tehdyn huijauspuhelun.

Petkutuksessa huijari esittäytyy tietokonetueksi, utelee tunnuksia ja niiden kautta pääsee käsiksi vastaajan rahoihin.

Hälyn keskeltä takertelevalla englannilla puhunut kelmi oli ystävän mielestä alusta pitäen selvä tapaus.

”Minä tiedän, että tämä on huijauspuhelu, mutta en minä voi vain lyödä luuria toiselle korvaan”, ystävä kertasi ajatelleensa samalla, kun kiltisti kuunteli vilpillisen soittajan puhetulvaa.

Miten röyhkeää olisikaan lyödä roistolle luuri korvaan – jos vaikka tälle tulisi paha mieli!

Moista typeryyttä kuunnellessa ulvoin naurusta, mutta samalla myös tunnistin itseni – ja monet muut ympäriltäni.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut