Perheeseen saapuu vierailulle kauan odotettuja vieraita. Iloisen jälleennäkemisen tohinassa lapsille ojennetaan paketteja, jotka sisältävät enimmäkseen muovisia leluja.
Lapset ovat innoissaan, aivan kuin olisi joulu tai syntymäpäivä! Paitsi ettei ole, ei edes nimipäivä, vaan on aivan tavallinen lauantai ja seuraavat juhlat ovat puolen vuoden päästä.
Mielenkiintoinen ilmiö on sekin, että syntymäpäivillä sankarin lisäksi perheen muita lapsia lahjotaan yhtä lailla. Miksi tällaisia lahjoja annetaan? Aikuisella on suuri houkutus miellyttää lasta antamalla kiva tavara, sehän on aivan inhimillistä. Ylimääräisellä lahjonnalla on kuitenkin seurauksensa.
Elämme yltäkylläisyyden aikaa. Muovikrääsää ja muuta roinaa on saatavilla kaikissa kuviteltavissa olevissa teemoissa. Markkinakoneisto tietää hyvin, mistä naruista vedellä, sillä aina on tarjolla jotakin uutta, mitä on pakko saada. Vaiheet Pipsa Possusta ja Ryhmä Hausta vaihtuvat Ninjagoon ja Minecraftiin samaa tahtia kuin lapsen vaatekoko kasvaa, eli aivan liian nopeasti.
Harvasta tuotteesta kehittyy klassikkoa, jota on mukava säästellä seuraaville sukupolville. Lelut ovat toki tarpeellisia, kehittäviäkin. Liika on silti liikaa.
Uutta tavaraa kertyy kotiin yllättäen ja pyytämättä, joskus jopa kielloista huolimatta. Kuka nämä tavarat järjestää, ja mihin ne kaikki mahtuvat? Toisinaan lapsiperheen tavarakaaosta hämmästelevät juuri ne henkilöt, jotka näitä ylimääräisiä lahjoja kerta toisensa jälkeen tuovat.
Entä muistavatko lapset kaikkia lelujaan? Ilo uudesta lelusta on usein hyvin lyhytaikainen, ja jäljelle jää vain tarpeeton esine, joka päätyy unohdettujen lelujen hautausmaalle.
Kierrätyslahjojen antaminen ei vielä ainakaan kaikissa piireissä ole kovin suuressa huudossa. Uusien esineiden valmistukseen ja kuljettamiseen on käytetty valtavasti luonnonvaroja, ja jätekeräykseenhän suurin osa tavarasta joskus päätyy.
Lapsen mielihalujen hillitsemisen lisäksi ympäristön kannalta kestävien valintojen opettaminen on aikuisen tehtävä, mutta sen ei pitäisi olla ainoastaan lapsen omien vanhempien vastuulla.
Vanhemmalle muodostuu salakavalasti ikävä ja epäkiitollinen pahiksen tai ankeuttajan rooli, jos hän joutuu toistuvasti tilanteeseen, jossa tavalla tai toisella lyttää niin lapsen kuin lahjanantajan iloa. On kai melko kiittämätöntä pyytää lahjanantajaa olemaan vastedes tuomatta lahjaa, ellei ole juhlapäivä, sillä eihän kukaan kiusallaan lapselle lahjaa tuo.
Lahjan antaminen on mukavaa, ymmärrän sen. Lelun ja muun tavaran sijaan kannustan ideoimaan aineettomia syntymäpäivä- ja joululahjoja aivan kaikille. Lisäksi uskon siihen, että lapselle tavaratuliaista tärkeämpää on nähdä läheistä ihmistään ja saada viettää aikaa tämän kanssa, olkoon se sitten yhdessä leipoen, metsässä retkeillen tai vaikka kirjoja lukien.
Mikäli tuntuu, että jotain kerta kaikkiaan pitäisi päästä antamaan, suosittelen antamaan niille, joilla on vähän tai ei mitään. Keinoja tällaiseen toimintaan löytyy helposti.
Laura Rönnholm
Oulu