
Etelä-Korean asevoimat kertoo ampuneensa kolme ilmasta laukaistavaa ohjusta lähelle Etelä-Korean ja Pohjois-Korean välistä aluevesirajaa. Etelä-Korea ampui ohjuksia vastauksena pohjoisnaapurinsa aiempaan ohjuslaukaisuun.
Pohjois-Korea on laukaissut etelänaapurinsa mukaan tänään ainakin kymmenen ohjusta, joista yksi ylitti maiden välisen kiistellyn aluevesirajan ja laskeutui lähelle Etelä-Korean aluevesiä.
Pohjois-Korean keskiviikkoinen ohjuslaukaisu on käytännössä alueellinen hyökkäys, sanoo Etelä-Korean presidentti Yoon Suk-yeol.
Presidentti viittaa kansliansa julkaisemassa lausunnossa Pohjois-Korean ballistiseen ohjukseen, jonka kerrotaan ylittäneen maiden välisen kiistellyn aluevesirajan ja laskeutuneen lähelle Etelä-Korean aluevesiä. Lausunnossa painotetaan, että kyseessä on ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu Korean niemimaa kahtiajakamisen jälkeen. Niemimaa jaettiin vuonna 1953 Korean sodan päätteeksi.
Etelänaapurinsa asevoimien mukaan Pohjois-Korea on laukaissut tänään ainakin kymmenen ohjusta. Etelä-Korean mukaan Pohjois-Korea on ampunut idän ja lännen suuntaan useita erityyppisiä ohjuksia.
Etelä-Korean asevoimien mukaan yksi keskiviikkoisista ohjuksista laskeutui veteen vain 57 kilometrin päähän Etelä-Korean rannikosta.
Asukkaita ohjeistettiin evakuoitumaan
Asevoimat on julkaissut lausunnon, jossa Etelä-Korean aluevesien lähelle laskeutuneen ohjuksen kerrotaan olleen erittäin harvinainen ja painotti, ettei laukaisua voida hyväksyä. Asevoimat sanoi vastaavansa provokaatioon tiukasti.
Etelä-Korea antoi ohjuslaukaisujen vuoksi ilmaiskuvaroituksen Ulleungdon saarelle, joka sijaitsee maan itärannikon edustalla. Lisäksi saaren asukkaita ohjeistettiin evakuoitumaan läheisimpään maanalaiseen suojaan. Varoituksia esitettiin kansallisessa televisiolähetyksessä.
Etelä-Korean presidentti Yoon kutsui kansallisen turvallisuusneuvoston koolle ohjuslaukaisujen vuoksi ja määräsi, että ohjuslaukaisuihin vastataan pikaisin ja ankarin toimin.
Pohjois-Korea esitti varoituksia ohjusiskujen alla
Japani vahvisti niin ikään Pohjois-Korean laukaisseen ballistisia ohjuksia. Maan rannikkovartiosto kehotti aluksia varovaisuuteen.
– Jännitteiden kasvaessa Korean niemimaalla haluaisin pitää niin pian kuin mahdollista kokouksen kansallisesta turvallisuudesta, Japanin pääministeri Fumio Kishida sanoi toimittajille.
Tuoreen ohjuslaukaisun edellä Pohjois-Korea oli esittänyt varoituksia liittyen etelänaapurinsa ja Yhdysvaltain keskinäisiin ilmasotaharjoituksiin. Pohjois-Korean mukaan kyseiset harjoitukset ovat valmistautumista mahdollista hyökkäystä varten.
Vigilant Storm -sotaharjoitukseen on osallistunut satoja sotakoneita niin Etelä-Korean kuin Yhdysvaltainkin puolelta.
Korkea-arvoisen pohjoiskorealaisen virkamiehen Pak Jong-chonin mukaan sotaharjoitukset ovat aggressiivisia ja provokatiivisia, Pohjois-Korean valtionmedia kertoi keskiviikkona.
Pakin mukaan harjoitusten nimessä on kaikuja Aavikkomyrskystä (Desert Storm), joka oli Yhdysvaltain johtama sotilashyökkäys Persianlahdella vuosina 1990–1991 sen jälkeen, kun Irak oli valloittanut Kuwaitin.
Pak uhkasi Pohjois-Korean asevoimien ryhtyvän vastatoimiin, jos Yhdysvallat ja Etelä-Korea yrittäisivät käyttää aseellista voimaa Pohjois-Koreaa vastaan. Hänen mukaansa maat joutuisivat maksamaan "historian kamalimman hinnan".
"Tämä on vakava uhka"
Analyytikot ovat kuvailleet laukaisun olleen yksi Pohjois-Korean uhkaavimmista moneen vuoteen.
– Protestoidakseen Yhdysvaltain ja Etelä-Korean yhteistä sotaharjoitusta vastaan, Pjongjang vaikuttaa tehneen yhden aggressiivisimmista ja uhkaavimmista Etelä-Koreaa vastaan kohdistetuista asekokeista, Sejong-instituutin tutkija Cheong Seong-chang kertoi uutistoimisto AFP:lle.
Vuoden 2010 maaliskuussa Pohjois-Korean sukellusvene ampui torpedoilla eteläkorealaista Cheonan-alusta. Iskussa kuoli 46 merimiestä, joista 16 oli suorittamassa asepalvelustaan.
Saman vuoden marraskuussa Pohjois-Korea ampui tykistötulta eteläkorealaiselle rajasaarelle, ja surmasi kaksi merijalkaväen sotilasta. Surmansa saaneista kumpikin oli nuoria varusmiehiä.
– Kyseessä on nyt vaarallinen ja epävakaa tilanne, joka voisi johtaa aseellisiin konflikteihin, Cheong lisäsi.
Pohjois-Korea on laukaissut viime aikoina useita ohjuksia, joista osan maa on kertonut olevan taktisten ydinaseiden käyttöön liittyviä. Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat useaan otteeseen varoittaneet, että ohjuskokeet voivat johtaa ydinaseiden testaamiseen. Ydinasekoe olisi Pohjois-Korean seitsemäs.
Vigilant Storm -ilmasotaharjoitusta on edeltänyt 12 päivän mittainen laivaston sotaharjoitus.
– Minun muistaakseni Pohjois-Korea ei ole ikinä tehnyt tällaista provokaatiota, kun Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat järjestäneet yhteisiä sotaharjoituksiaan, Ewha-yliopiston professori Park Won-gon kertoi uutistoimisto AFP:lle.
– Tämä on vakava uhka, hän lisäsi ja kuvaili Pohjois-Korean olevan luottavainen ydinasekyvykkyyteensä.