Etelä- ja Pohjois-Korean välillä kulkee suurin piirtein 38:tta pohjoista leveyspiiriä pitkin noin kahden kilometrin levyinen demilitarisoitu alue aina lännen Keltaiselta mereltä idän Korean Itämerelle asti.
Tuon vyöhykkeen itäisimmässä kolkassa on tarkkailuasema 717.
Aseman sisällä on luentosali, joka on kalustukseltaan kuin mikä tahansa auditorio.
Salin etuosassa ei kuitenkaan ole valkokangasta, vaan panssarilasit, joiden läpi voi katsoa mystistä näkymää.
Siinä se on: Pohjois-Korea.
Näky on surrealistinen.
Reilut sata kilometriä etelämpänä Gangneungin kaupungissa kilpaillaan olympiamitaleista. Mitä tapahtuu sata kilometriä pohjoiseen asemalta 717? Voimme vain arvailla, sijaitseeko siellä yksi maan lukuisista työleireistä.
Olympiamitalit tuntuvat kilometrien mittaista piikkilanka-aitaa ja jalkaväkimiinoilla lannoitettua maisemaa katsellessa maailman mitättömimmiltä asioilta.
Yksi sotilaista kertoo, mitä horisontissa näkyy. Toinen kuvaa maamerkkejä tv-kameralla 32-tuumaiselle näytölle. Kuvaaja tarkentaa näkymää aina sinne, mihin kertoja pyytää.
Nyt hän kuvaa vuoren seinää. Tarkennus: siellä on bunkkeri.
Paljaalla silmälläkin voi nähdä joitain vartioasemia ja ampumapesäkkeitä.
Sen jälkeen kamera tarkentaa erään rakennuksen pihaan. Maailman korneimman elokuvateatterin satahenkinen yleisö kohahtaa: siellä on ihminen!
Toden totta. Vartioaseman edessä seisoo Pohjois-Korean armeijan sotilas kädet taskuissaan. Ainoana ystävänä hänellä on kevyessä kevättuulessa lepattava maan punasininen lippu, jota koristaa valkoisella pohjalla oleva punainen tähti.
Mitä vartiomies ajattelee juuri nyt?
Kamera kääntyy erääseen vuoreen, jonka päällä on pieni valkoinen torppa. Kertojan mukaan pohjoispuolen suuri johtaja Kim Jong-un vieraili kyseisessä pirtissä vuonna 2014.
Nyt häntä ei näy.
Jo pelkkä matka tarkkailuasema 717:lle muistuttaa, että olympialaiset järjestetään teknisesti katsoen sotaa käyvässä maassa. Korean sodan rauhansopimusta ei ole koskaan allekirjoitettu, on sovittu ainoastaan tulitauosta, jota on rikottu vuosien varrella useita kertoja.
Tarkkailuasemalle vievä bussi kaartelee kapealla tiellä, jonka varsia komistavat punaiset liput. Tieltä ei kannata poiketa. Punaiset liput kertovat siitä, että alueella on raivaamattomia jalkaväkimiinoja.
Kolme eri vartiota tarkistaa bussin ja sen matkustajamäärän mennen ja tullen. Kaiken pitää täsmätä.
Vuonna 2012 pohjoiskorealainen sotilas loikkasi etelään aseman 717 kautta. Hän oli ampunut vartiossa kaksi kanssasotilastaan ja sen jälkeen ryöminyt seitsemän piikkilanka-aidan alta sekä pujotellut ympäröivän miinakentän läpi etelään.
Tällaisten tarinoiden jälkeen on vaikea ymmärtää, miksi urheilussa puhutaan joskus kuolemanotteluista.
Vuosien mittaan noin 31 000 pohjoiskorealaista on loikannut etelään. He joutuvat elämään matalalla profiililla, koska Pohjois-Korean turvallisuuspalvelu rankaisee loikkareiden perheitä.
Olympialaisten alla maiden välillä nähtiin poikkeuksellista yhteydenpitoa. Maat marssivat yhdessä olympialaisten avajaisissa ja pelasivat yhteisellä naisten jääkiekkojoukkueella.
Lisäksi Etelä-Korean presidentti ja Kim Jong-unin sisko tapasivat kisojen alla.
Etelä-Koreassa osa ihmisistä haluaa tuhansia vuosia vanhan kansan yhdistyvän jälleen. Osa toivoo nykytilanteen jatkuvan, koska he pelkäävät etelän joutuvan elättämään köyhää pohjoista.
Tilanne ei ole tismalleen samanlainen kuin Saksassa menneinä vuosikymmeninä, mutta siinä on paljon yhtymäkohtia.
Sotshin talviolympialaisten jälkeen Venäjä aloitti sodan Itä-Ukrainassa ja valtasi Krimin.
Aika näyttää, mitä tällä kerralla tapahtuu: askel kohti rauhaa, tilanteen kärjistyminen vai status quo.