Ete­lä-Ame­ri­kan maat pe­rus­ti­vat EU:n kal­tai­sen unionin

Kaksitoista Etelä-Amerikan valtiota on perustanut unionin, jonka tarkoitus on syventää alueen taloudellista yhdentymistä ja poliittista yhteistyötä.

Kaksitoista Etelä-Amerikan valtiota on perustanut unionin, jonka tarkoitus on syventää alueen taloudellista yhdentymistä ja poliittista yhteistyötä.

Unasur-nimellä kulkevasta unionista on määrä tulla EU:n kaltainen yhteenliittymä. Sillä on kiertävä puheenjohtajuus, ulkoministerien puolivuosittaiset kokoukset ja parlamentti Boliviassa.

Suunnitelmat yhteisestä puolustuksesta ja vapaakaupasta kariutuivat kuitenkin erimielisyyksiin. Niistä huolimatta Brasilian presidentti Luiz Inacio Lula da Silva ylisti unionia ja sanoi sen olevan merkki siitä, että Etelä-Amerikasta on muodostumassa "globaalipeluri".