Kun lapseni oli reilun vuoden ikäinen, hänelle alkoi kehittyä kirjallista kärsivällisyyttä. Hän jaksoi vihdoin olla sylissä ja kuunnella, kun hänelle luettiin, jopa kokonaisen kuvakirjan ajan. Me vanhemmat olimme tyytyväisiä. Tuntui ylelliseltä istua sohvalla monta minuuttia putkeen.
Temppu onnistui aluksi vain yhden kirjan kanssa. Se sattui olemaan perua omasta lapsuudestani: Jean Kenwardin kirjoittama, Stephen Cartwrightin kuvittama ja Laila Niukkosen suomentama Mikä sotku (1986).
Teoksen idea on, että kotona sattuu kaikenlaisia epäonnisia sotkuja, joita äiti sitten siivoaa. Mehu kaatuu pöydälle, kissa repii tyynyn rikki, lapsi heittää lautasen lattialle ja niin edelleen.