Esi­neis­tä nou­se­vat muistot

Miesten pikkutakkeja, paitoja, solmioita, rikottuja kenkiä ja kilometreittäin vessapaperia levittäytyy Oulun taidemuseon näyttelytiloihin.

Kaarina Kaikkonen Oulun taidemuseoon rakennetun "omakuvansa" äärellä. Kymmenistä wc-paperirullista rakentuva valolla ja varjolla leikittelevä Ääriviivani-teos kiertää Kaikkosen mukana näyttelystä toiseen, mutta se rakennetaan joka kerta ainutlaatuisena työnä kulloiseenkin tilaan.
Kaarina Kaikkonen Oulun taidemuseoon rakennetun "omakuvansa" äärellä. Kymmenistä wc-paperirullista rakentuva valolla ja varjolla leikittelevä Ääriviivani-teos kiertää Kaikkosen mukana näyttelystä toiseen, mutta se rakennetaan joka kerta ainutlaatuisena työnä kulloiseenkin tilaan.

Miesten pikkutakkeja, paitoja, solmioita, rikottuja kenkiä ja kilometreittäin vessapaperia levittäytyy Oulun taidemuseon näyttelytiloihin.

Näistä kaikille tutuista aineksista taiteilija Kaarina Kaikkonen on koonnut viime vuodet veistoksiaan tai installaatioitaan - taidettaan - näyttelyihin eri puolille maailmaa.

Voisivatko ne olla tekstiilitaidetta? Ovathan jotkut jopa sotkeneet Kaarinan iiläiseen tekstiilitaiteilija Helena Kaikkoseen saman sukunimen takia.

Kaikkoset eivät ole tiettävästi toisilleen sukua. He tapaavatkin ensimmäistä kertaa Oulun taidemuseossa, jossa Kaarina Kaikkonen on pystyttämässä huomenna lauantaina yleisölle avautuvaa taidenäyttelyään.

"Minulle on tullut muutamia puhelinsoittoja, joissa on kysytty Kaarinaa", myöntää Helena, joka seuraa näyttelyn ripustusta aidon kiinnostuneena.



Maalari jätti maalaukset


Vaikka verisiteitä ei löydykään, niin Kaikkosten töissä on paikoin samaa henkeä ja muotokieltä huolimatta tekstiilien käytön täydellisestä erilaisuudesta.

Taidemaalarin koulutuksen saaneella, kuvanveistäjäliittoon kuuluvalla Kaikkosellakaan ei ole mitään sitä vastaan, että satunnainen katsoja kutsuu hänen töitään tekstiilitaiteeksi.

Mutta siinä missä Helena Kaikkonen näpertää välillä hyvin pientä ja lähtee liikkeelle jopa kuiduista, niin Kaarina Kaikkonen "maalaa" kookkaat, tilateoksensa valmiista vaatteista.

Hän on muun muassa tuonut Tuomiokirkon portaille yli kolme tuhatta pikkutakkia, joista iso osa on esillä myös Oulun taidemuseon monitasoisessa näyttelyssä.

Lattialta seinälle kohoavat takit kasvavat katsojan silmissä vaikuttavaksi maisemaksi, kolmiulotteiseksi tilateokseksi, jättimäiseksi kangasveistokseksi. Eräänlaiseksi tekstiilityöksi.

"Valmistuin 1983 ja pidin seuraavana vuonna ensimmäisen yksityisnäyttelyni, jossa oli maalauksia ja veistoksia. Jo silloin minulla oli sellainen tunne, etten tykkää maalauksista ja suuntauduin kuvanveistoon."

Vielä vuonna 1986 Kaikkonen toi maalauksia Taidemaalariliiton juhlanäyttelyyn, mutta silloin hän toi ne ulkoilmaan - ripusti maalaukset kadun yläpuolelle.

Myöhemmin hän on toteuttanut samaa ripustusideaa paitojen ja pikkutakkien kanssa.

"Minusta maalaaminen oli liian helppoa, vain estetiikkaa. Mutta kyllähän nykyisten teosteni sommittelussakin näkyy maalarin tausta - värit ovat hirvittävän tärkeitä edelleenkin. Mutta en esimerkiksi värjää töissäni käyttämiä paitoja, ne ovat alkuperäisessä kuosissaan. Ne kantavat muistoja", Kaarina Kaikkonen painottaa.

"Minä kyllä värjään. Töissäni on paljon käsityötä. Nautin siitä, että istun ja ompelen", kuvailee Helena Kaikkonen omaa työskentelytapaansa.



Muisto elää materiaalissa


Kaarina Kaikkosen taiteessa ja hänen käyttämissään materiaaleissa tärkeintä ovat niiden taustalla olevat muistot.

Miesten pikkutakit, kravatit ja paidat sekä puuveneet liittyvät Kaikkosen isään, kun taas lintu- ja hyönteisveistoksiksi muokkautuneet rikotut korkokengät ovat äidin peruja.

"Minä olen näin yksinkertainen - isä ja äiti. Vessapaperi on sitten omakuva", Kaarina nauraa 84 vessapaperirullasta kauniisti kaartuvan, juuri pystyyn saadun Ääriviivani-teoksen äärellä.

Kaarina Kaikkonen toi vuonna 1988 ensimmäistä kertaa esille pikkutakkiteoksiaan ja sen jälkeen ne ovat kulkeneet näyttelystä toiseen. Korkokengät puristuivat sydämen muotoon 1990-luvun alussa.

Äidin kuoleman jälkeen 2000-luvulla Kaarina Kaikkosen näyttelyissä on näkynyt rikottuja korkokenkiä, tiskiharjoja ja muita pirstaloituneita arjen esineitä.

"Äidin tavarat ovat hajotettu. Ne ovat prosessissa, muuttumassa eläviksi olennoiksi. Ne lähtevät lentoon rajan taakse. Ne ovat eläneet elämänsä äidin palvelijana, joten minä hautaan ne antamalla niille uuden elämän. Ne muuttuvat linnuiksi", Kaarina Kaikkonen kertoo hajotetuista korkokengistä ja lusikoista koottujen veistosten äärellä.

Uusina töinä Oulun taidemuseon näyttelyssä on Kaarina Kaikkosen viime syksynä työhuoneellaan ottamia taidokkaita, värivaloilla leikitteleviä valokuvia.

Valokuvissa silvotuista tanssikengistä heijastuvat kauniit varjot tuovat teoksiin täysin uuden ulottuvuuden.

"Varjo on kuin sielu, uusi elämä", kuvailee Kaarina Kaikkonen.

Kaarina Kaikkonen Oulun taidemuseossa, Kasarmintie 7, 25.4.-6.9. Kaarina Kaikkonen esittelee työtään ja tuotantoaan yleisöluennossa lauantaina 25.4. kello 14.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä