Seitsemänkymmentäluvun alussa vanhin siskoni tuli piipahtamaan eräänä lauantaina kotonamme Sinetän terveystalolla miehensä ja tämän kaverin kanssa. Tämä miehensä kaveri oli kotoisin Kemijärveltä. Tulivat päiväksi meidän vieraiksi Sinettään, ja me lapset olimme siitä hyvin iloisia.
Tällä kemijärveläismiehellä oli hieno auto, Ford Taunus GT. Auto oli kullan värinen kaksiovinen coupé, jossa oli musta vinyylikatto. Saimme tämän hienon auton kyytiä, ja nautimme siitä kun päät kääntyivät Sinetän kylällä.
Tämä siskoni miehen kaveri oli todella mukava mies, ja lisäksi tavattoman komea. Minusta hän muistutti etäisesti Jacques de la Fontainea, jolla oli noihin aikoihin sutinaa Anne Pohtamon kanssa, ja jonka seurustelun vaiheista me Sinetän pojat tiesimme ainakin Ilta-Sanomien lööppien pohjalta kohtalaisesti.
Tämän kemijärveläismiehen perheestä olimme kuulleet huhuja sen verran, että kerrottiin heillä olevan Kemijärvellä hyvin menestyvä kenkäkauppa. Tämä oli meidän poikienkin helppo uskoa, kun näimme hänen autonsa. Kyllä siellä rahulia oli takana.
Miehellä oli hienot kuteet. Ruskeat kiiltävät bootsityyppiset kengät, joissa oli solki ulkosyrjällä kehräsluun päällä. Tummanruskeat suorat housut. Beesin värinen kauluspaita ja huivi kaulassa. Lisäksi hänellä oli puvuntakin mallinen nahkatakki, jossa oli leveät kaulukset. Takin teki metkaksi sen väri, se oli retliinin punainen.
Huomiota herättävin piirre miehessä olivat paksut, mustat, kiiltävät ja hieman lainehtivat pitkät hiukset. Hiukset oli kammattu Suavella tiukasti taakse. Vanhin veljeni tiesi kertoa, että mies käytti hiustensa pesemiseen ainoastaan mäntysuopaa.
Olimme tätä lauantaita seuraavana sunnuntaina kavereiden kanssa koulun takapihalla pelaamassa vaaksaa. Kuivuneella nurmella korkeaan koulun maalattuun kivijalkaan heittelimme penneillä ja yritimme saada oman pennin niin lähelle kaverin penniä, että vaaksalla ylsi siihen. Jos sai peukalon ja nimettömän sormen yltämään, voitti sen pennin omaksi.
Meitä oli kuusi poikaa pelaamassa, ja välissä juttelimme eilisistä vieraista ja varsinkin Kemijärven "Jacquesista". Olihan hieno mies ja hienot releet, totesi yksi kavereistani. Toinen lisäsi, että oli kaverilla upeat hiukset.
Olimme vähän sitä mieltä, että oliko liian harkittua ja vähän turhamaista moinen koristelu. Mene ja tiedä, mutta yht´äkkiä huomasin, että jokin oli muuttunut kaveriporukassamme. Mietin, että nyt ei kaikki ole kuin silloin ennen. Kaikilla meillä oli vesikampaus ja hiukset taaksepäin kammattuna, ja vieno mäntysuovan tuoksu leijui ympärillämme.
Lauri Laukkanen
Oulunsalo