Moni nuori halajaa ulkomaille, pois kotoa, mutta 19-vuotias kempeleläinen Ella Partanen innostui lähtemään maailmalle omien vanhempiensa kannustuksesta.
Partanen opiskeli vuoden verran Myllytullin IB-lukiossa – sen jälkeen maailma vei mennessään. Ja vie yhä.
– Olin harkinnut välivuotta, mutta kansainvälinen United World College oli vielä parempi vaihtoehto. Vanhempieni tuttu oli ollut UWC:n koulussa Norjassa, ja he vinkkasivat sitten samasta mahdollisuudesta myös minulle.
Koulu Bosnia-Herzegovinan Mostarissa tuntui tarpeeksi erilaiselta ja hyvältä vaihtoehdolta.
– En tiennyt maasta juuri mitään, lähinnä vain pääkaupungin. Halusin oppia uuden kielen, ja alueen historia kiinnosti minua.
Kieltä Partanen ei oppinut kahden vuoden aikana ihan niin hyvin kuin olisi halunnut. Tähän vaikutti noin 70 eri maasta tulleet kansainväliset luokkakaverit, joiden kesken puhuttiin englantia.
– Kyllä minä jonkin verran kuitenkin opin. Keskustelutasolla pärjään.
Mostarissa ei ollut suljettua kampusaluetta, vaan koulun asuntoloita oli ympäri kaupunkia, mitä Partanen kiittelee: kulttuuriin pääsi tutustumaan ihan toisella tavalla.
Asuntoloissa samassa huoneessa majoittui 2–4 opiskelijaa.
Kunnon talvi uupui
Partanen myöntää poteneensa ajoittain myös hieman koti-ikävää.
– Itsenäisyyspäivänä ja kun joulu lähestyi. Olisi ollut kiva, jos olisi ollut kunnon talvi.
Partasen perhe kävi pari kertaa Bosnia-Herzegovinassa ja hän itse Suomessa aina kesä- ja joululomilla sekä kerran myös pääsiäisen aikaan.
Kun hän valmistui viime toukokuussa, sukulaiset tulivat Mostariin Graduation-juhliin.
Kaikesta huomaa, että kokemus on ollut nuorelle naiselle elämää mullistava. Hän on käynyt puhumassa kokemuksistaan kouluissa, ja myös Partasen 13-vuotias sisko on jo suunnitellut hakevansa UWC:n kouluun muutaman vuoden päästä.
– Ennen kuin lähdin, ajattelin opiskelevani luonnontieteitä ja tähtääväni lääketieteiden alalle. Matkalla kiinnostuin teatterista ja nyt haluaisin opiskella esimerkiksi kansainvälisiä suhteita.
Ecuadorin kautta yliopistoon
Partanen haki Kanadan yliopistoon ja pääsi sisälle, mutta ei hyväksynyt paikkaa.
– En ollut ihan varma, että haluanko olla neljä vuotta juuri siinä koulussa. Lisäksi en saanut stipendiä, ja koulut ovat aika hintavia. Täytyy etsiä vähän lisää tietoja ja päättää, minne todella haluan.
Partanen on jo kertaalleen ennättänyt käymään Bosnia-Herzegovinassa valmistumisensa jälkeen, ja ensi viikolla hän matkaa Yhdysvaltojen kautta Ecuadoriin. Siellä hän tekee Global Citizen Yearin kautta vapaaehtoistyötä.
– Todennäköisesti menen kouluun opettamaan englantia, mutta en tiedä vielä tarkalleen.
Vaikka lähteminen on nyt toisella kerralla helpompaa, Partanen uskoo, että kokemuksesta Etelä-Amerikassa tulee hyvin erilainen.
Tällä kertaa hän majoittuu isäntäperheen luona.
– Mostarissa sai nopeasti kavereita, koska kaikki olivat samassa tilanteessa. Nyt en myöskään opiskele, joten voisi luulla, että on vähän vähemmän kiireistä.
Positiiviset ihmiset
Partasen Instagram-tilillä on kuvat Suomen ja Bosnia-Herzegovinan lipuista. Suomen lipun vieressä on kuusi prosenttia, Bosnia-Herzegovinan lipun vieressä 53 prosenttia.
– Se on kaveripiirini inside-juttu, joka lähti yhdestä viestistä, jonka lähetin kello 6.53, Partanen naurahtaa.
Täysin tuulesta temmattu vitsi ei kuitenkaan liene. Kuluneet kaksi vuotta Bosnia-Herzegovinassa tekivät selvästikin lähtemättömän vaikutuksen.
– Ihmisiä jään kaipaamaan. Maassa on tosi paljon ongelmia: korruptiota, huono elintaso, ei paras mahdollinen turvallisuustilanne ja edelleen pommitettuja taloja, joita ei ole saatu korjattua. Silti kaikki ihmiset ovat tosi positiivisia ja lämminhenkisiä.
Ovatko vanhempasi katuneet, että sysäsivät sinut aikoinaan maailmalle?
– En tiedä. Voihan se olla, kun nyt ei tytärtä enää kotona paljon näe, Partanen naurahtaa.