Eri maiden ka­tu­ruo­ka täyttää To­ri­par­kin yli vii­kok­si – ve­ne­zue­la­lai­nen koju on tämän vuoden Street Food Fiestan uutuus

Lauantaina alkanut Steet Food Fiesta -katuruokafestivaali pysyy Oulussa vielä tulevan viikon sunnuntaihin.

Tuusulasta Ouluun matkannut Riitta Laurila suuntasi torikahveille oululaisen ystävänsä kanssa. Katuruokafestivaali osui kohdille sattumalta. Kaksikko osti mukaansa ranskalaiselta kojulta täytettyjä oliiveja.
Tuusulasta Ouluun matkannut Riitta Laurila suuntasi torikahveille oululaisen ystävänsä kanssa. Katuruokafestivaali osui kohdille sattumalta. Kaksikko osti mukaansa ranskalaiselta kojulta täytettyjä oliiveja.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Elokuun ensimmäisenä lauantaina iltapäivän aurinko paistaa yhä vain matalammalta. Torinrannalla käy normaali, hiljattainen kuhina, kun iltaa viettävät ihmiset vasta saapuilevat kaupungille.

Torin reunamilla tapahtuu kaikkea muuta kuin tavanomaista. Tulevaksi viikoksi aina ensi viikon sunnuntaihin saakka Toriparkkiin on noussut pienten teltoista rakennettujen kojujen rykelmä.

Eri maiden ruokaa tarjoilevilta kojuilta saattaa ostaa esimerkiksi thaimaalaista, kreikkalaista ja italialaista ruokaa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä