
Ensimmäinen maitoauto tankkasi haapavetisen Vuorenmaan maitotilan omalla biokaasulla
Raskaan liikenteen päästöjen pienentäminen on tärkeä osa Suomen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitetta. Yksi ratkaisuista muhii lehmän lannassa: siitä tehty biokaasu voi tulevaisuudessa korvata fossiilista dieseliä, jolla suomalaisrekat tällä hetkellä kulkevat.
Valio kertoo tiedotteessaan, että Haapaveden Vuorenmaan maitotilalla tankattiin vastikään Suomen ensimmäinen lannan voimalla kulkeva maitoauto, joka toimii biokaasulla.
Haapavedellä sijaitsevan Vuorenmaan maitotilan 180 lehmää tuottavat maitoa Valion Haapaveden meijeriin, jossa siitä valmistetaan juustoa. Tilan lehmien lanta on jo vuosien ajan hyödynnetty oman biokaasulaitoksen avulla maatilan tarvitsemaksi sähkö- ja lämpöenergiaksi. Nyt biokaasulla kulkee myös ensimmäinen Valion maitoauto.
Biokaasun hyödyntäminen liikenteen polttoaineeksi on osa ohjelmaa, jolla Valio tähtää maidon hiilijalanjäljen nollaamiseen vuonna 2035.
– Vuorenmaan tilan biokaasulaitos tuottaa nyt noin 1 900 megawattituntia biokaasua vuodessa. Laitteiston uudistamisen yhteydessä päätimme laajentaa laitosta ja alkaa tuottaa kaasua myös liikenteeseen. Läheisellä Haapaveden meijerillä käyvä maitoauto tankkaa meillä samalla, kun hakee tilalta maitoa. Jatkossa Virtalan tien varressa olevalta tankkausasemalta saa biokaasua myös yksityisautoihin, kertoo Janne Vuorenmaa, joka pyörittää tilaa veljensä ja perheensä kanssa.
Aluksi kaasusta vajaa puolet jalostetaan liikenteeseen sopivaksi biometaaniksi. Jos kaikki kaasu menisi maitoauton tankkiin, sillä ajaisi yli 350 000 kilometriä vuodessa. Henkilöautoihin kaasua riittää tässä vaiheessa rajallisesti. Jalostuskapasiteettia voidaan jatkossa kasvattaa kysynnän mukaan.
Lantaa syntyy Suomessa vuodessa noin 15 miljoonaa tonnia. Maatalouden sivuvirtojen hyödyntäminen on kuitenkin Suomessa vielä lähtökuopissa, ja lehmän lannasta tehdyn paineistetun biokaasun käyttö liikenteessä on meillä uutta. Biokaasulla on tulevaisuudessa tärkeä rooli paitsi liikenteen päästöjen pienentäjänä myös maatalouden päästöjen minimoinnissa.
– Biokaasulaitos on osa maatilan normaalia ravinnekiertoa. Biokaasuprosessissa lannan ravinteet muuttuvat pelloilla paremmin liukenevaan muotoon. Kun ostolannoitteita tarvitaan vähemmän, sekä ympäristö että kukkaro kiittävät. Myös tilan energiaomavaraisuus paranee. Polttoaineen myynti tilalta ulos taas tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia, Janne Vuorenmaa kertoo.
Biokaasulaitoksen ja biometaanin jalostus- ja tankkausaseman on valmistanut ja toimittanut Haapavetinen Demeca Oy.
Aiemmin esimerkiksi Arla on ottanut käyttöön jakeluauton, joka toimii biokaasulla.