Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa palkittiin perjantaina viime vuoden ansioituneita urheilijoita ja liikunnan taustavaikuttajia. Maakunnan parhaaksi urheilijaksi valittiin kuusamolainen Enni Rukajärvi.
Rukajärvi voitti slopestylen olympiapronssia viime keväänä Etelä-Korean Pyeongchangissa.
Pitkään maailman huipulla urheillut Rukajärvi on palkittu maakunnan parhaana urheilijana myös vuosina 2014 ja 2017. Kuusamolaisurheilija on parhaillaan lumilautailun MM-kilpailuissa Yhdysvalloissa. Häneltä nähtiin gaalassa videotervehdys.
Pohjois-Pohjanmaan urheilugaalassa jaettiin myös useita muita palkintoja.
Vuoden valmentaja: Jukka Vähäkangas
Jukka Vähäkangas on 100 metrin pikajuoksussa suomenmestaruudet voittaneiden Eetu Rantalan ja Anniina Kortetmaan henkilökohtainen valmentaja.
Elämänura-palkinto: Seppo Sammelvuo
Pudasjärveläinen Seppo Sammelvuo on tehnyt vuosikymmeniä töitä urheilun ja liikunnan aseman edistämiseksi niin Suomessa kuin kansainvälisesti muun muassa Lentopalloliiton puheenjohtajana ja SVUL:n liittovaltuuston jäsenenä. Seuratoiminta ja urheilun järjestötoiminta ovat olleet aina lähellä hänen sydäntään ja hänelle on myönnetty lukuisia tunnustuksia ja ansiomerkkejä ansioista liikunnan ja urheilun saralla.
Nuori urheilija: Jonas Laakkonen
19-vuotias Joonas Laakkonen voitti EM-pronssia aikuisten Snowcross-sarjassa.
Vuoden joukkue: Oulu Roller Derby
Oulu Roller Derby valittiin Kalevan verkkoäänestyksessä vuoden pohjoispohjalaiseksi joukkueeksi. Äänestyksessä olivat mukana myös Kärppien mies- ja naisjoukkueet sekä SK Pohjantähden naissuunnistajat, kaikki tuoreita suomenmestareita. Kaikkiaan ääniä annettiin 2446 kappaletta, joista voittaja sai 31,5 prosenttia ja toiseksi tullut Kärppien miesjoukkue 31 prosenttia.
Vuoden urheilutapahtuma: Suunnistuksen SM-sprintti
SK Pohjantähden Oulussa järjestämä suunnistuksen SM-sprintti, joka keräsi runsaasti yleisöä sekä tapahtumapaikalle että television ääreen.
Vuoden urheiluseura: Oulun Kärpät 46
Vuoden urheiluseuraksi valittiin juniorijääkiekkoon erikoistunut Oulun Kärpät 46, joka oli ehdolla myös valtakunnallisessa Urheilugaalassa.
Vuoden liikuttaja: Tuomas Lohi
Vuoden Liikuttaja -palkinnon pokkasi Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi. Hän on ennakkoluulottomasti vaikuttanut Kempeleen asukkaiden liikkumiseen ja liikuntaolosuhteisiin.
Muut palkinnot:
– Pohjois-Pohjanmaan liikkuvimmaksi kunnaksi valittiin Oulaisten kaupunki. Valinnassa huomioitiin kunnan eri liikuntapalvelut, olosuhteet, yhteistyö seurojen ja muiden liikuntajärjestöjen kanssa ja eri osa-alueiden kehittäminen.
– Liikunnan tasa-arvotyöstä palkittiin JS Herculeksen Lähirähinä, joka aktivoi eri asuinalueiden ihmisiä järjestämään omatoimisesti ilmaista ja kynnyksetöntä lähiliikuntaa. Lähirähinä-toimintaa on jo yhdeksällä eri asuinalueella.
– Alueellisen Tähtiseura-kannustusstipedin sai Northern Lights Cheerleading. Palkinnon arvo on 1000 euroa ja myöntämisen perusteena oli laadukas seuratoiminta etenkin lasten ja nuorten liikunnan parissa.
– Veikkauksen Jokeri-palkinnolla muistettiin Oulun Kiskon juniorilentopallon kesäleiritoimintaa. 500 euron arvoisen palkinnon saajan valitsi Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n pitkäaikainen varapuheenjohtaja Tauno Puurunen.
Tilaisuudessa jaettiin myös kolmen kunnan liikuntateko-palkinnot:
–Oulun kaupunki palkitsi Oulun Tervahiihdon, Kempeleen kunta jääkiekkoilija Pekka Rinteen ja Pudasjärven kaupunki FC Kurenpoikien ja Oulun Tervareiden välisen farmisopimuksen.