Pääkirjoitus

Ennen koti oli kullan kallis – voi­ma­kas po­la­ri­saa­tio­ke­hi­tys on muut­ta­nut kaiken

Muuttotappiokuntien asuntohintojen lasku merkitsee omaisuusarvojen laskemista ja perintöjen kutistumista. Asuntomarkkinoiden eriytymiskehitys jatkuu, joten asumiseen tarvitaan myös kokonaan uusia ajatusmalleja.

Muuttotappiopaikkakunnilla puretaan kokonaisia tyhjilleen jääneitä kerrostaloja. Väkeään menettävillä haja-asutusalueilla rapistuvat talot käyvät huonosti kaupaksi. Kuvassa purettava kerrostalo Kemistä vuodelta 2019.
Muuttotappiopaikkakunnilla puretaan kokonaisia tyhjilleen jääneitä kerrostaloja. Väkeään menettävillä haja-asutusalueilla rapistuvat talot käyvät huonosti kaupaksi. Kuvassa purettava kerrostalo Kemistä vuodelta 2019.
Kuva: Henripekka Kallio

Asuntomarkkinat ovat viime vuosina olleet kovassa vyörytyksessä. Vanhuuden pesämunaksi ja lasten perinnöksi kaavaillut omistusasunnot ovat kasvattaneet tai menettäneet arvoaan riippuen siitä, missä ne sijaitsevat.

Asuntomarkkinoiden eriytyminen alueiden välillä ja sisällä on tämän päivän todellisuutta. Muuttotappiokuntien asuntojen pysyvä hintojenlasku on levinnyt salakavalasti keskisuuriin kaupunkeihin.

Etenkin pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnannousu sitä vastoin jatkuu niin, että nuorilla ja pienipalkkaisilla omistusasunnon hankkiminen on entistä vaikeampaa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut