Kun puhutaan sosiaalityöstä saa usein kuulla, että meistä jokainen on oman onnensa seppä ja kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet hyvinvointiin? Väitän, ettei näin ole. Ylisukupolvisesta syrjäytymisestä on vahvaa näyttöä. Vanhemmuus voi olla ylisukupolvinen suojaava tekijä, mutta myös riskitekijä. Esimerkkejä ylisukupolvisesta syrjäytymisestä sekä huono-osaisuuden periytymisestä on lukuisia.
Näen syrjäytymisen seuraukset joka päivä työssäni: väkivaltaa, rikoksia, päihdeongelmia, työttömyyttä, velkoja ja huostaanotettuja lapsia. Syrjäytyminen on yhteiskunnalle kallista, pysyvästi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa. Syrjäytymisestä seuraa kohonneita sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia, ja sitä ettei osa työikäisestä väestöstä ei tuota veroeuroja.
On arvioitu, että 10 prosenttia sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjistä aiheuttaa 80 prosenttia kustannuksista. Kiinnittämällä huomiota syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn, saisimme säästöjä.
Jos oikeudenmukaisuuden, inhimillisyyden tai taloudenkaan arvot eivät riitä motivoimaan syrjäytymisen ehkäisyyn, niin yhteiskunnan turvallisuuden takaaminen pitäisi sen viimeistään tehdä.
Yhteiskunnan eriarvoistuminen tuottaa turvallisuusriskejä, koska huonosti voivat yksilöt ja ryhmittymät toimivat joskus yhteiskuntaa vastaan.
Tavallisten suomalaisten turvallisuuteen vaikutetaan eniten sillä, miten onnistumme syrjäytymisen ehkäisyssä. Näin estetään niin yksittäisten rikosten syntymistä, mutta myös ääriliikkeiden kehittymistä. Toimiva sosiaalipolitiikkaa on siis parasta yhteiskunnan turvallisuustyötä. Ennaltaehkäiseviin toimiin kannattaa sijoittaa!
Kati Kaarlejärvi
kansanedustajaehdokas (vihr.)
projektipäällikkö, sosiaali- ja
rikosseuraamusalan opettaja
Oulu
