Vanhat sukset uusille urille
Tuore oululainen pienyritys sai alkunsa porukan omista tarpeista ja joululahjaksi nikkaroidusta suksiparista. Käsistään kätevä nelikko liikkuu paljon ja viihtyy etenkin hiihtovaelluksilla Lapin tuntureilla. Moni ensikertalainenkin on jo halunnut kokeilla yli kaksimetrisiä karvapohjasuksia.
Tuore oululainen pienyritys Kalhut Oy on alkanut vuokrata asiakkaille armeijan entisiä metsäsuksia, joiden pohjiin on asennettu skinit eli pitokarvat. Suksia tykötarpeineen voi varata netissä ja noutaa yrityksen varastolta Heikkilänkankaalta.
Tällä hetkellä tarjolla tosin on vasta parikymmentä valmiiksi muokattua suksiparia. Lisäksi yritys vuokraa hiihtokengiksi sopivia nahkasaappaita ja maihinnousukenkiä huopavuorineen. Nekin ovat Puolustusvoimien käytöstä poistettua tavaraa.
– Perustimme firman jo viime huhtikuussa, mutta vuokraustoimintaa piti vielä valmistella joulukuuhun asti, yrityksen hallituksen puheenjohtaja, Raumalla käsityönopettajaksi opiskeleva Topi Remes, 24, kertoo.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut