Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvioija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.
Elojazzien aloitustunnelmat perjantai-iltana Rauhalassa eivät vielä olleet tajuntaa räjäyttäviä. Sen sijaan Oulu All Star Big Band ja Teemu Viinikainen loivat kappalevalinnoillaan settinsä alkuun hiipivän odottavan ja rauhallisen tunnelman.
Seesteiseen tunnelmaan oman lisänsä antoivat leppeä ilta-aurinko ja lavan viereisten vaahteroiden lehtien havina.
OASBB:n soitto oli nautinnollista kuunneltavaa ja Halkosalmen taustatiedot esitetyistä kappaleista olivat oiva lisä. Kappaleita settiin oli valittu elokuvista Pulp Fiction, Kill Bill 1 ja Jackie Brown. Tunnelma säilyi koko setin ajan intensiivisenä, ja kappalevalinnat olivat sopivan vaihtelevia. Viinikainen loihti iltaan kitaroillaan sekä lyyristä herkkyyttä että rouheaa menoa. Vasta toisella keikallaan ollut Viinikaisen Telecaster taipui loistavasti niin surffiin kuin setin loppupuolen räväkämpäänkin menoon. Entä tuliko tajunnan räjäytystä?
Varsinaisen setin viimeinen kappale tähän jo lähes ylsi pakottavalla imullaan. OASBB ja Viinikainen tarjosivat kaiken kaikkiaan loistavan Tarantino-kokonaisuuden.
Täysin toisenlaiseen tunnelmaan siirryttiin Paleface Spoken Word Septetin kanssa. Palefacen näppärä sanaleikittely, yhteiskunnallinen kannanotto ja huumori loivat vaihtelevia tunnelmia hämärtyvään iltaan. Muusikoiden taitava soitto ja Palefacen puheosuudet synnyttivät mielenkiintoisen vuoropuhelun. Paleface esitti keikalla pääasiassa tekstejä, joita ei oltu aiemmin kuultu hänen keikoillaan.
Hilpeimmän tunnelman nostatti kokonaisuus, joka koostui sutkauksista kuten ”Vanha kettu menee sokkotreffeille ja tapaa puuman”. Minuun suurimman vaikutuksen tunnelmaltaan teki ”Kuolemankauppiaat”-teksti. Sen aikana tuntui, että hiljaisuus ympärilläni suhisi, kun yleisö lähes pidätti hengitystään keskittyessään voimakkaaseen esitykseen. Soittajat olivat taitavia ja sellaista soittoa oli ihana kuunnella. Perkussionistit veivät meidät välillä Sahelin autiomaahan, puhaltajat puolestaan kaupunkien sykkeeseen ja hämyisille klubeille. Kokonaisuutena Paleface Spoken Word Septetin keikka oli hyvin erilainen ja perinteisestä jazz-keikasta poikkeava.
Illan päätti TOOT TOOT -duo, joka tälle keikalle oli muutettu trioksi kosketinsoittaja Seppo Kantosen liityttyä joukkoon. Laulaja-kitaristi Timo Kämäräinen oli hurmaava luonnonlapsi, jota seuratessa tuli väkisinkin hyvälle tuulelle. Humoristista heittäytymistä löytyi sekä Kämäräiseltä että rumpalisti Olli Krogerukselta, kun he kesken kappaleen pistivät valssiksi ympäri lavaa.
Musiikkityylit vaihtelivat koko keikan ajan huimaavalla tavalla. Kesken kappaleen mentiin herkästä kitaraliruttelusta progeen ja barokista metalliin. Syke meni välillä letkeästi jalan alle, kunnes jo seuraavassa hetkessä rytmi lähes pysähtyi kiihtyäkseen taas joksikin ihan uudeksi. Tämä loi uteliaan ja odottavan tunnelman koko keikalle. Oli hauskaa, kun ei yhtään tiennyt mitä seuraavaksi tulee.
Kämäräisen soitto riipi välillä selkää ja sielua. Soitto oli niin kuulasta, että se suorastaan hiveli korvia. Seuraavassa hetkessä oltiinkin jo aivan säröillä ja Kämäräisen tukka heilui antaumuksella. TOOT TOOT ja Seppo Kantonen päättivät jazz-illan loistavalla keikalla, joka heitti hyvästit perinteiselle jazzille, mutta sopi silti hienosti Elojazzeihin ja tämän illan muuhun kokonaisuuteen. Elojazzien taiteelliselle johtajalle, Jukka Eskolalle, nostankin hattua perjantai-illan rohkeista ja erilaisista esiintyjävalinnoista.