Laki ja asetus energiatehokkuuteen pyrkimisestä myös pientalojen korjauksissa ovat olleet voimassa viime heinäkuusta lähtien, ja pykälät ovat edelleen epäselviä monille omakotitalojen asukkaille.
Nyt tarvitaan rakennus- tai toimenpidelupa monille remonteille, jotka ennen on muitta mutkitta tehty omin päin.
Sanerall-remonttiyrityksen toimitusjohtaja Vesa Kaski sanoo, että asiakkaat eivät ole kovinkaan hyvin selvillä kaikista erilaisista vaatimuksista.
”Tavallisilla asiakkailla on hyvin vaikeaa tietää, milloin tarvitaan toimenpideilmoitusta, toimenpidelupaa ja rakennuslupaa”, hän sanoo.
Ympäristöministeriössä aikanaan lakia valmisteltaessa laskettiin, että uudet säännöt nostaisivat korjausrakentamisen hintaa keskimäärin 5–10 prosenttia, joskus enemmänkin.
Kasken mukaan asukkaille saattaa tulla tuhansia euroja lisää kustannuksia, jos hoidetaan kaikki asiaankuuluvat paperit ja todistukset rakennusvalvontaan. Se voi vaikuttaa halukkuuteen tehdä kaikki säädösten mukaan.