Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvijoija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.
”Voiko tänne tulla selvinpäin?” oli ensimmäinen kysymys tai ajatus, joka leijui ilmassa astuessani sisään elektronisen musiikin tunneliin lauantai-iltana Valveella. Nikotiinin nautiskelijoille oli osoitettu paikka luonnollisesti ulko-oven vierustalta. Alkoholin ystäville oli järjestetty yhtä laaja valikoima erilaisia nesteitä kuin mitä vaikkapa lentokoneiden menulistoilta löytyy. Vesipullonkin hinta lähenteli lentoasemien tasoa. Muita päihteitä ei ollut tarjolla lukuunottamatta itse elektronista musiikkia, jonka avulla voi laillisesti yrittää laajentaa tajuntaa.
Ketkä tai millaiset ihmiset sitten eksyvät tällaiseen tapahtumaan? Itse lähinnä vaihtoehtorockin ja rapcoren ystävänä en ole aikaisemmin käynyt elektronisen musiikin festivaalilla, mutta Deadmau5 on soinut säännöllisesti kuulokkeissani juoksu- ja hiihtolenkeillä, joten ihan noviisi en ollut.
Time Tunnel näytti keräävän paikalle runsaasti nuoria ja nuorehkoja miehiä. Osalla oli samanhenkinen tyttöystävä kainalossa ja joku näytti tuoneen äitinsä (tai puumaystävänsä) mukaan. Yleisön sekaan mahtui myös muutamia erikoisia ja persoonallisia pukeutujia. Time Tunneliin mahtui heittäytyjiä, näyttäytyjiä, tanssijoita ja niitä, jotka antoivat mennä vaan. Kun on hyvät bileet, sillä ei ole merkitystä kuka olet, mistä olet tai mitä teet työksesi.
Musiikillisia, visuaalisia ja kehollisia kokemuksia pystyi hakemaan kolmella eri näyttämöllä, joista yksi oli rakennettu Valveen katetulle sisäpihalle kahviotilaan, yksi pääsaliin ja yksi sivummalle galleriatilaan. Gallery Club jäi hieman erillisen, hämyisen ja syntisen oloiseksi savuluolaksi, jossa oleskelun huomasi viimeistään iholle hiipivän kosteuden ja lämpötilan nousuna. Valve Stagen ympäristö tarjoili rennon, eteläeurooppalaismaisen patiotunnelman.
Parhainta todellisuuspakoilua tarjosi kuitenkin Main Stage, jossa oli tilaa laskuille ja lennoille. Jokaista nautinnollista nanosekuntia tai huikean fiiliksen tarjoamaa yksittäistä korvaorgasmia oli vaikeaa, ellei mahdotonta tallentaa älypuhelimen saati oman alitajunnan muistiin. Huomasin välillä uppoutuneeni jopa tunniksi salin syvyyksiin ja oivaltaneeni: Tämähän on taidetta.
Oulu ei toki ole mikään Miami tai Berliini, mutta mielestäni Time Tunnel tarjoili oikein tervetullutta bassotykitystä ja tuulahdusta maailmalta. Kalorit paloivat konemusiikin tahdissa keinutellessa ja mikä positiivisinta, nuoret miehet keskittyivät humalahakuisen juomisen sijaan läsnäolemiseen ja tanssiliikkeillä leijumiseen. Ja liekö utopistista unelmointia se, että jonain päivänä sääntö-Suomessa voisi jammailla yökerhossa klubimusiikin pyörteissä aamukymmeneen?