"En ha­lun­nut hakea apua, koska se olisi ollut il­moi­tus epäon­nis­tu­mi­ses­ta" – ra­ha­on­gel­miaan pitkään hä­ven­nyt ou­lu­lai­nen Minna Rautio haluaa nyt roh­kais­ta muita ha­ke­maan apua ajoissa

Rahavaikeudet aiheuttavat usein häpeää. Häpeä taas lamaannuttaa ja vaikeuttaa avun hakemista. Minna Rautio häpesi rahaongelmiaan niin paljon, ettei pitkään aikaan halunnut katsoa ketään silmiin. Nyt hän haluaa rohkaista ja neuvoa muita hakemaan apua ajoissa.

Köyhyys on valinnan mahdollisuuksien puuttumista, oululainen Minna Rautio sanoo. Syyllistäminen ja säästövinkit eivät pienituloista auta.
Köyhyys on valinnan mahdollisuuksien puuttumista, oululainen Minna Rautio sanoo. Syyllistäminen ja säästövinkit eivät pienituloista auta.
Kuva: Teija Soini

Oululaisella Minna Rautiolla kesti pitkään nostaa katse maasta.

Niin syvästi hän epäonnistumistaan raha-asioiden hoitamisessa häpesi, ja niin paljon hän pelkäsi sitä, mitä muiden katseet voisivat kertoa.

– Rahavaikeudet leimaavat koko ihmistä. Siten se vaikuttaa siihen, kuinka arvokkaana tai arvottomana näet itsesi.

Häpeän vuoksi Rautio sinnitteli liian pitkään yksin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä