Ylen tuore Kellot soi -sarja sukeltaa opettajainhuoneen kautta kouluelämän sisään.
Oulun Teatterin näyttelijä Antti Launonen nähdään sarjassa liikunnanopettajan roolissa.
– Sarja perustuu absurdiin komiikkaan ja noloihin tilanteisiin. Komedia on tyylilaji, mutta sarjan taustalla ovat vakavat, todelliset asiat, Launonen kertoo.
Pian 39 vuotta täyttävä Launonen kiittelee, että sai itse elää nuoruutensa ennen sosiaalista mediaa.
– Olen onnellinen, että olen pikkuisen dinosaurus ja sain kasvaa ennen älypuhelimia. Se opetti kärsivällisyyttä ja keskittymistä. Nykynuori vertaa omaa minäkuvaansa sosiaaliseen mediaan, kun minäkuvaa ei ole vielä olemassakaan. Somessa aikuisenkin on helppo verrata itseään muihin.
Draamasta komediaan
Kellot soi kuvattiin syksyllä Tampereella. Launonen itse on nähnyt valmiin sarjan paria viimeistä jaksoa vaille.
– Komediassa jännittää, nappaako huumori ja nauraako yleisö. Kun työ on tehty, kaikki on katsojien käsissä.
Liikuntafanaattisen Ilarin roolia varten Launonen piti tiukan puolen vuoden kuntokuurin, jonka aikana paino putosi kahdeksan kiloa.
– Kuvauksia varten piti olla kaksi kuukautta timmissä fitissä. Kuvausten jälkeen annoin kropan levätä ja otin useamman kuukauden rennosti.
Launonen valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2006. Näyttelijän ammattiin kasvaminen kesti kymmenen vuotta.
– Työ on helpompaa, kun juuret ovat vakaat ja tietää kuka on. Työ on hektistä ja epäsäännöllistä. Oman persoonan ja elämän vakaus auttavat sitä sietämään.
Levon, palautumisen ja itsestä huolehtimisen merkitys ovat näyttelijän mukaan kasvaneet vanhenemisen myötä.
Launonen uskoo, että hänet tunnetaan eri rooleista kuin mitä itse pitää merkityksellisinä. Esimerkiksi Salatuissa Elämissä Launonen nähtiin Tuukka Aaltosen roolissa vuoden verran kymmenisen vuotta sitten.
– TV-pistäytymiset ovat näkyviä, mutta esimerkiksi Anton Tšehovin Lokin pääosaroolista monikaan ei minua tunne. Ruudulla on voimaa. Televisiolla on eri volyymi kuin teatterilla.
Merkityksellisissä rooleissa syntyy palo ja tarve kertoa tarinaa.
– Näyttelijän työ on empatian ammattilaisena olemista. Roolia kohtaan täytyy löytää empatia ja ymmärrys, vaikka hahmon toiminta olisi mitä tahansa.
– Parhaita rooleja ovat ne, joista syntyy palo ja joissa on inhimillinen samaistumispiste. Roolin koko ei ole niin merkityksellinen kuin tarina itsessään, Launonen pohtii.