Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvijoija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.
Lähdin Time Tunnel tapahtumaan ennakkoluulottomana ummikkona. Tulin fanina takaisin.
Ajatus elektronisen musiikin tapahtumasta teatteritalolla kuulosti aluksi oudolta. Ensimmäiset muistoni Oulun teatteritalolla käynnistä ovat jo 70-luvulta, jolloin iltapukuiset naiset ja arvokkaan näköiset miehet tulivat katsomaan esityksiä. Sen vuoksi on vaikea kuvitella, että samaan paikkaan tuodaan valoshow, muutama dj ja tanssiva bileväki.
Tuo vanha mielikuva poistui kuitenkin heti sisään päästyäni, ja jos minut olisi tuotu paikalle silmät sidottuina, ja kysytty, missä olen, en ensimmäisenä olisi veikannut teatteritaloa. Varsinkin Main room, Pikisali, oli hyvin askeettinen tila, mutta upeilla valoilla sekä rautakiskoista ja muovilevyistä rakennetuilla kuutioilla tilaan saatiin aika-ajoin jopa hypnoottinen tunnelma. Molemmissa tiloissa, Main roomissa ja Klubilla, dj:t veivasivat musiikkia tunteella ja antaumuksella.
Kymmenen aikaan paikka oli vielä hyvin rauhallinen, väkeä ei juurikaan ollut. Mietin, miten haastavan homman edessä ensimmäiset dj:t ovat, että saisivat sen vähäisenkään väen liikkeelle. Oululaiset näyttävät olevan melko ujoa tanssiväkeä, lattialla seisoskellaan mieluummin yhdessä kohden kuin liikutaan. Ihastuttavaa oli huomata, että nuoret miehet olivat aktiivisempia tanssijoita, ja joukossa oli melkoisia taitureita.
Main room oli avointa lattiatilaa ilman istumapaikkoja, Klubi taas enemmän ravintolan kaltainen tila pienine pöytäryhmineen, joissa ihmiset istuskelivat seurustellen ja virvokkeita nauttien. Itse huomasin hakeutuvani Main roomin puolelle, siellä oli enemmän itsekseen tanssivia kun taas Klubilla pareja tai ryhmiä.
Puolen yön aikaan ulko-ovelle oli kertynyt pienoinen jono, ja ihmisiä valui pikku hiljaa paikalle. Tanssilattiat olivat yhä lähes autioita tanssijoista, liekö voimia säästelty illan pääesiintyjän showta varten? Pääesiintyjä, ranskalainen Fred Falke, aloitti osuutensa klo. 00.30, ja silloin Main roomin lattia oli täynnä. Seurasin Falken puolitoistatuntisen setin lähes kokonaan, ja hän kyllä villitsi kansan.
Mies heilui tiskin takana antaumuksella, välillä hikeä pyyhkien. Visuaalisesti show oli huikea, valoefekteissä vaihtuivat värit, kuvat ja rytmi. Yleisö tanssi, kädet heiluivat ilmassa ja hohtavista tikuista kootut pallot lentelivät tanssijoiden päällä. Setin jälkeen lattialle jäi roiskuneita virvoitusjuomia ja puolet vähemmän tanssioita. Meno jatkui silti yhtä intensiivisenä DJ Orionin tahdittamana, ja omat jalkanikaan eivät osanneet vielä pysähtyä. Tämä oli paikka, jossa ne on pakotetut tanssimaan, eikä kukaan kysy, saanko luvan? Yksinkään tanssijoita ei katsota karsastaen.
Asiaan vihkiytyneillä lie jokaisella oma suosikkinsa illan esiintyjistä, minun mielestäni jokainen veti settinsä antaumuksella läpi.
Poistuin paikalta ennen bileiden loppumista. Menoa kesti klo. 22.00:sta alkaen aina klo. 03.30 saakka. Tein ennen lähtöäni viime hetken katsauksen molempiin tiloihin. Meno jatkui, nyt vain yhtä bilettäjää vähemmällä. Uskon, että väki olisi viihtynyt paikalla pidempäänkin. Voisin jopa kuvitella Time Tunnelin kaksipäiväisenä tapahtumana. Silloin ei kaikkea tarvitsisi järjestellä lyhyeen aikatauluun , eikä päällekkäisyyksiä tulisi. Kuulin useammasta suusta, että harmi kun tekisi mieli katsoa molempia, tarkoittaen sillä yhtäaikaa esiintyvien artistien näkemistä. Tilasta toiseen siirtyminen artistien tunnista kahteen kestävien settien aikana useaan kertaan jättää paljon myös näkemättä ja kuulematta.
Tilaisuuden yleisö oli suurimmaksi osaksi nuoria aikuisia, ikähaarukassa 20-30 vuotta . Oli hienoa huomata, että joukossa oli itseni lisäksi myös muutama muu varttuneempi menomusiikin fani. Ikähän on vain numero – tai miten sen ottaa. Time Tunnel oli kokemus, joka kannatti kokea, ja jonka tahdon kokea uudelleen.