Tädiksi tulo, yhdet ankkaillalliset, yhdet fuksiaiset, kahdet läksiäiset, useampi pahoinvointi, muutama raivokohtaus, monet hermostumiset, kymmenet jatkot ja satelliitti-antenni. Paljon on ehtinyt tapahtua, ja paljon olemme keskenämme jakaneet. Hyviä, hauskoja ja ihania asioita, mutta myös surua, ikävää ja ahdistusta.
Kun elää yhdessä ihmisten kanssa, joista osan on tuntenut jo yläasteelta, voi heihin luottaa. Kun on tutustuttu jo silloin, kun maailma oli inhottavat, arvot mustavalkoisia ja murrosikä edessä, tietää mistä toiset on tehty. Juha on ainoa, joka ei ole elänyt kanssamme yhteistä varhaisnuoruutta, mutta silti hän on yksi meistä.
Itse asiassajoukko. Meidän kuuden lisäksi täällä yleensä on Häviö, BH ja Sven. Stiigi käy päivittäin, Karri ja Maria toisinaan ja Dj Volume tulee maanantaisin katsomaan kylmää rinkiä. Olemmekin tulleet siihen tulokseen, että talomme on kuin teinivuosien nuokkari.
Meillä on tv-huone, kellarissa pelihuone, keittiö ja kaiken lisäksi sauna. Asuinjärjestelymme tarjoaa meille mahdollisuuden jatkaa yhdessä oloa. Toki viettäisimme aikaa keskenämme vaikka asuisimme omissa asunnoissamme, mutta uskon ettemme näin suurella joukolla. Kuka kestäisi 35 neliössä kahdeksaa ihmistä illasta toiseen? Täällä saamme joka tapauksessa oman rauhan, jos sitä haluamme.
On niitä iltoja, jolloin Ylvi tulee yökylään. Kun on paha mieli, on mukava nukahtaa toisen viereen. Ja jos on semi-paha mieli, voi nukahtaa olohuoneen turvallisessa väkijoukossa ja kömpiä myöhemmin unensekaisena omaan sänkyyn. Tätä metodia varsinkin me tytöt harrastamme.
Olemme törmänneet ihmetykseen ja epäilyyn, kun kerromme asuintavastamme. Ensimmäinen kysymys on aina, että onko tullut pahoja riitoja? Ei, ei ole tullut. Ei edes puoli pahoja. On ollut hetkiä jolloin likaiset astiat hermostuttavat, ja tekemättömät työt ärsyttävät, mutta kukaan ei ole vielä suuttunut.
Uskon, että toimivuutemme johtuu elämäntilanteesta ja iästä. Olemme huumorintajuisia, ahkeria opiskelijoita, osa ilman omaa kultaa. Jaksamme viettää aikaa keskenämme, koska pidämme toisistamme. Olemme samalla aaltopituudella ja puhumme keskenämme. Sen lisäksi jokaisella on omiakin ystäviä ja aktiviteettejä.
En suosittele kommuuni elämää niille, jotka seurustelevat, enkä niille jotka kaipaavat päivässä enemmän yksityistä kuin yhteistä aikaa. En ihmisille, jotka eivät halua jakaa. Enkä erityisesti niille, jotka eivät halua tuntea tuskaa. Sillä uskon, että kun aika koittaa ja muutamme, tulee itku.
Eihän tämä ikuisesti jatku, ei varmasti edes ilman riitoja, mutta siihen asti nautimme ja nauramme, yleensä omille huonoille jutuillemme!