Suomalainen maastohiihto on kiusallisessa tilanteessa, josta se saa kiittää vain ja ainoastaan itseään. Hiihto on elänyt Lahden (2001) MM-kisojen jälkeen epäilysten alla. Tilanne on ajautunut siihen pisteeseen, ettei mikään ole hyvin.
Tällä hetkellä suomalaiset hiihtäjät eivät menesty. Varsinkin ulkomaalaisten hiihtoihmisten logiikan mukaan se on merkki siitä, että aikaisempien vuosien menestys on tullut vain ja ainoastaan kepulikonsteilla.
Jos sattuisi sellainen ihme, että suomalainen hiihtäjä menestyisi, olisi yhteenlaskun tulos se, että kepulikonstit on kaivettu naftaliinista.
Oikein sääliksi käy lauantaina laduille palaavaa Vipi Kuitusta. Hänen otsaansa isketään tuloksesta riippuen joko entisen tai nykyisen vilppihiihtäjän leima.
Niin tai näin. Suomalainen hiihto pysyy vielä pitkään altavastaajana.
Tuska ei ole yksin suomalaisten. Samojen epäilyjen alla elää myös norjalainen hiihtourheilu.
Norjalaisiin on iskenyt suomalaisia vaivannut itsetunnon puute. Miesten yhteislähtökisan kolmoisvoiton jälkeen norjalaisella medialla oli hillitön tuska ja tarve saada tietää, mitä suomalaiset ja muut naapurit menestyksestä ajattelevat: tohtiiko joku epäillä norjalaisten puhtautta.
Norjalaiset ovat epätavallisen säikkyjä muutamasta järkeen sopivasta syystä.
Alkutalvesta Norjan televisio heitti maan hiihtourheilun päälle rankkoja syytöksiä järjestelmällisestä dopingohjelmasta. Dokumentin väitteet kumottiin, mutta pelko jäi puseroon jäytämään.
Toiseksi norjalaisten kunnonajoitus MM-kisoihin näyttää ulkopuolisesta jo likimain uskomattoman ihmeelliseltä.
Alkutalven maailmancupeissa Norjan miehet ovat olleet todella vaisuja ja yhtäkkiä he hallitsevat koko balettia.
Suomalaisten ei tosin kannata kovin isolla tikulla kaivella kunnonajoituksen ihmeellistä maailmaa. Suomen hiihtäjät tekivät ihan samanlaisen tempun vuoden 1989 Lahden MM-kisoissa. Ennen Lahtea meno oli vaisua, mutta kotikisoissa kunto oli napissaan: naiset hiihtivät kolmoisvoitot sekä 5 että 10 kilometrin matkoilta.
juha.portaankorva@kaleva.fi
