Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvioija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.
Kirjoittajakoulutus on olennainen osa monipuolista sanataidefestivaalia. Oulun Muusajuhlien Elämäntarina-työpajassa pureuduttiin tekniikoihin, miten kertoa joko omasta tai toisen henkilön elämästä.
Kokeneen kouluttajan Marja-Riitta Vainikkalan johdolla työpajassa keskusteltiin erilaisista keinoista ja näkökulmista, miten elämän soljuva virta ja sen hetkittäinen rikkaus ja raskaus voidaan kirjoittaa tarinoiksi.
Yleensä kirjoittamisen suurin vaikeus on aloitus. Mielessä sinkoilee merkitykselliseltä tuntuvia ajatuksia, jotka jo sielunsa silmin näkee viimeisteltynä tekstinä näyttöruudulla tai painetun kirjan sivuilla. Jostain syystä päivät ja kuukaudet kuitenkin kuluvat, eivätkä ideat ole jalostuneet välttämättä edes raakatekstiksi.
Työpajan kirjoitusharjoitukset olivat siinä mielessä mainioita, että samat tehtävät sopivat sekä paljon kirjoittaneille että vasta-alkajille. Tarkoituksena oli saada syntymään nopeasti tekstiä, selättää tyhjän paperin kammo. Sama otsikko vei jokaisen kirjoittajan erilaisiin tunnelmiin ja muistoihin, mutta yhteistä oli ahaa-elämys siitä, miten avata uusia reittejä omaan ilmaisuun ja ideoita tarinoiden rakenteeseen.
Koulutukset ovat parhaimmillaan silloin, kun ohjaaja vie kokonaisuutta jouhevasti eteenpäin, teoriaa ja käytännön harjoituksia sopivasti lomittaen, ja kun osallistujat heittäytyvät avoimin mielin tilanteeseen mukaan. Kirjoittaminen on aika yksinäistä puuhaa, ja on erittäin opettavaista kuulla toisten tekstejä ja pohtia kirjoittamisessa eteentulevia kysymyksiä yhdessä. Näillä kriteereillä Muusajuhlien koulutustilaisuus onnistui hyvin.
Osallistuin työpajaan, vaikka en olekaan kirjoittamassa elämäntarinaa. Mielestäni kurssilla läpikäytyjä lähestymistapoja voi soveltaa vallan mainiosti muuhunkin luovaan kirjoittamiseen kuin todellisten henkilöiden elämästä kertomiseen. Yllyttäisinkin kaikkia, joita kirjoittaminen yhtään kutkuttaa, osallistumaan johonkin kirjoituskoulutukseen – vaikkapa tällaiselle yhden päivän mittaiselle kurssille.
Niinkuin ei kaikkien lenkkeilijöiden tarvitse tähdätä maratonille, ei pöytälaatikkokirjoittajienkaan harrastuneisuuden mittarina ole, julkaisevatko he joskus romaanin. Ilo itsensä kehittämisestä riittää, sanataiteessakin.