Valtiovarainministeriö esitti 7.10. julkaisemassaan virkapuheenvuorossa, että alinta vanhuuseläkeikää nostettaisiin 70 ikävuoteen. Ehdotus herättää aiheellista keskustelua työurien pidentämisestä, mutta sen toteuttaminen yhtenäisenä pakkona kaikille ammateille olisi sekä epärealistista että turvallisuuden kannalta riskialtista.
Mielestäni lähtökohdan tulisi olla toinen: työntekijällä pitää olla aito mahdollisuus ja kannustin jatkaa työuraansa pidempään, mikäli hän itse niin haluaa ja työkyky sen sallii.
Eläkeiän nostaminen 70 ikävuoteen ei ole järkevää kaikille ammattialoille, kuten monille turvallisuusaloille. Itsekin poliisin työtä kentällä tehneenä ja palo- ja pelastusviranomaisten arkea läheltä seuranneena voin sanoa, että turvallisuudesta ei pidä tinkiä.
Poliisin ja pelastusalan työ on vuorotyötä, jossa vaaditaan sekä henkistä että fyysistä kestävyyttä. Poliisin kenttätyössä tarvitaan erityistä tarkkuutta monessa tehtävässä, välillä räjähtävää voimaa ja nopeutta sekä ennen kaikkea taktista osaamista ja tilannetajua.
Yhtä lailla niin henkiset kuin fyysisetkin ominaisuudet korostuvat myös pelastusalalla, jossa tehtävä määrittää, pitääkö vaikkapa savusukeltaa tai vesisukeltaa. Molemmissa ammateissa työntekijä altistaa usein itsensä vaaraan. Kiireelliset A-luokan tehtävät, vaaralliset tehtävät, huonot keliolosuhteet ja haastavat kohteet edellyttävät hyvää toimintakykyä.
Viranomaisilta edellytetään hyvää kuntoa, ja sitä testataan säännöllisesti. Testitulosten on ylitettävä tietyt rajat, jotta henkilö voi toimia tietyissä tehtävissä. Tämä on välttämätöntä työturvallisuuden ja kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi.
Iän myötä fysiologiset muutokset ovat väistämättömiä. Selkävaivat, nivelongelmat ja palautumisen hidastuminen yleistyvät. Ammattikunnan sisällä kuulee usein sarkastista toteamusta, että 50 ikävuoden jälkeen lääkedosetti alkaa olla jo arkea. Tarkkuus, reaktiokyky ja ketteryys heikkenevät pikkuhiljaa. Nämä ovat ominaisuuksia, jotka ovat kriittisiä esimerkiksi voimankäytön, pelastustehtävien tai liikenteenvalvonnan tilanteissa. Hyväkuntoinenkin ammattilainen kohtaa jossain vaiheessa näitä rajoja. Vuorotyö itsessään lisää riskejä entisestään iän myötä.
Sama logiikka pätee moniin muihin aloihin. Esimerkiksi hoitotyössä vuorotyö ja fyysinen kuormitus kuluttavat tekijäänsä.
Eläkeikä on jo nyt sidottu elinajanodotteeseen, ja se on jo nyt nuoremmilla sukupolvilla korkeampi kuin aiemmilla. Tämä on perusteltua väestörakenteen muutoksen vuoksi. Nyt esille tullut nosto 70 ikävuoteen ilman ammatillisia joustomahdollisuuksia sivuuttaisi työelämän realiteetit.
Vuorotyötä tekevien, fyysisesti raskaissa tehtävissä työskentelevien ja tietyissä turvallisuuskriittisissä ammateissa toimivien kohdalla tarvitaan erillistä tarkastelua.
Työurien pidentäminen on tärkeää julkisen talouden kannalta, mutta se onnistuu parhaiten, kun se perustuu kannustimiin, työkyvyn tukemiseen ja ammatillisiin eroihin. Mahdollisuus jatkaa vapaaehtoisesti pidempään on hyvä tavoite. Pakko jatkaa turvallisuuskriittisissä tehtävissä heikentyneellä työkyvyllä ei sitä ole.
Eläkeikäkeskustelussa tulisi siksi tarkastella ammatin, työtehtävien luonteen ja esimerkiksi vuorotyön vaikutuksia paremmin. Näin varmistetaan sekä työntekijöiden jaksaminen että yhteiskunnan turvallisuus.
Merja Rasinkangas
kansanedustaja (ps.), ylikonstaapeli, Oulu