Viime viikonloppuna tuli käytyä retkellä Hailuodon Marjaniemessä.
Kävelylenkin ja kauniiden rantanäkymien nautiskelun jälkeen tie vei lounaalle idylliseen Ravintola Luotoon.
Piti parikin kertaa varmistaa kuulemansa ja näkemänsä todeksi, kun sen seinillä olevien abstraktien maalausten kerrottiin olevan kuusamolaisen Juuso-karhun aikaansaannoksia.
Monessa luomuksessa on nähtävillä useampikin käpälänjälki, joten uskottavahan se oli.
Inhimillistä hengen paloa niissä ei ole, mutta eläimellistä senkin edestä.
Rehellisesti sanottuna olen pöllömpiäkin abstrakteja maalauksia nähnyt. Osa Juuson töistä miellytti siinä määrin, että aivan hyvin voisin laittaa niistä yhden tai kaksi esille kotonani.
Taulujen hinnat vaihtelevat sadoista tuhansiin euroihin, mikä sai omalta kohdaltani jättämään kaupankäynnin sikseen.
Sain kuulla, että diilejäkin on tehty. On niitäkin, jotka ennakoivat hintojen kipuavan tulevaisuudessa selvästi.
Ei Juuso ainakaan mikään nälkätaiteilija ole.
Eläinaiheeseen olen törmännyt äsken luovassa tuotannossa muutoinkin. Reijo Mäen uusimman Vares-romaanin nimi on Gekko. Matelijan osuutta dramaattisissa käänteissä ei ole tässä mielekästä paljastaa, jokainen kiinnostunut löytää tarvittavat tiedot lukemalla dekkarin.
Kiintoisaa edellisen jatkoksi on se, että Juha Vuorisen tuoreessa Buenos dias kirvesvartta -kirjassa seikkailee myös gekko.
Se on ilmaantunut perheen Espanjassa olevaan kotiin. Olohuoneen nojatuoli on sen lempipaikka. Kenet tahansa nähdessään se piiloutuu tuolin pehmusteisiin.
Kirjailija on enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseen, sillä tuoli on hänelle nykyään aina vapaa. Tai jos tarkkoja ollaan, hänelle je gekolle.