Pajusirkku (Emberiza scho-
eniclus) on yleinen koko maassa. Mustahuppuinen koiras on varsin komea. Silti vanha kansa ei näytä linnusta innostuneen, eikä siitä juuri löydy kansanperinnettä. Joitakin nimiä linnulle on sentään kertynyt, esimerkiksi ristipeippo, suosirkku, kaislasirkku, nokikolari, mustapää ja tiesirkku.
Skandinaviassa ja Länsi-Euroopassa pajusirkkua nimitetään kaislasirkuksi tai kaislavarpuseksi. Italiassa ja Espanjassa lintua kutsutaan suosirkuksi. Sekä paju, kaisla että suo kertovat, millaisessa ympäristössä pajusirkun laulua kuulee. Sirkulla on suomalaisessa kansanperinteessä tarkoitettu naista, joskus myös sisarta. Sirkusta muodostettu sirkkunen esiintyy hellittelynimenä esimerkiksi Kalevalassa.
Minna Canthin näytelmässä Sylvin mies Aksel hallitsee hellittelynimistön. Ensin hän nimittää vaimoaan pikku pulmuseksi. Sohvalla lojuen Aksel lirputtelee vaimolleen. "Pikku sirkku, sinä olet niin hiljainen. Mikä sinua vaivaa? Tulepas vähän likemmäksi, niin saan sinua katsella. No? Joudu, joudu! Onko sirkkunen kadottanut siipensä?"
Sylvi ei rakasta miestään eikä sen vuoksi mene hänen luokseen. "Kas niin pikku sirkku. Elä oikkuile enää suotta. Kärsivällisyyteni koht´sillään loppuu. Tule nyt kauniisti suutelemaan minuaÊ6;", Aksel jatkaa houkutteluaan.
Sylviä ei suutelu kiinnosta. Aksel uhkaa häntä väkivallalla, mutta liennyttelee saman tien uhkaustaan lintusanastolla: "Ei ei, elä pelästy, sirkkuseni. Niinhän sinä seisot siinä, kuin säikytetty pikku kyyhkynen."