Ajatus, “Voinko kutsua itseäni värilliseksi?” kävi ensimmäistä kertaa mielessäni kesän 2020 Black Lives Matter-mielenosoituksien aikaan. Pystyin ylpeästi kertomaan olevani Person of Color (lyhenne POC), mutta miten kutsuisin itseäni suomeksi?
Pari vuotta myöhemmin päädyin väittelemään Tiktokin kommenttikentässä toisen ei-valkoisen kanssa korrekteista termeistä. Olin kutsunut meitä värillisiksi käännöksenä englanninkielisestä termistä People of Color. Vastapuoli korjasi kielenkäyttöäni: oikea ilmaisu on mustat ja ruskeat tai vaihtoehtoisesti ei-valkoiset.
Ensimmäinen, neutraali termi mielestäni poissulkee POC-termin alla olevia ihmisiä. En tunne olevani musta tai ruskea. Jälkimmäinen termi kuulostaa korvaani negatiiviselta ja luotaantyöntävältä. En haluaisi kuvailla itseäni ainoastaan ei-valkoisena henkilönä.
Englannin kielestä alun perin tuleville termeille Person of Color ja People of Color ei ole Yhdenvertaisuus.fi:n mukaan suomenkielistä vastinetta. Sitaattilaina tuottaa vaikeuksia arkikielessä ja POC-termi voidaan sekoittaa esimerkiksi tietokonesanastoon.
Aihe on ajankohtainen, koska ihonväri ei enää täysin määritä kielitaustaa. Minun kohdallani ihmiset tekevät usein vääriä oletuksia, vaikka puhun suomea äidinkielenäni. On välttämätöntä, että suomen kieleen syntyy käytännöllisempiä etnisyyttä kuvailevia termejä. Termit tuovat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistavat identiteettiä. Ihmisillä on jotain, miksi kutsua itseään ja jonka tuntea omaksi.
Miksi värillinen-termi ei käy? Termillä on surullinen alkuperä Yhdysvalloissa rotuerottelun ajoilta, jolloin erityisesti tummaihoista väestöä syrjittiin järjestelmällisesti. Käännös värillinen viittaa sanaan colored, jota käytettiin muun muassa kahviloissa, ravintoloissa ja WC-tiloissa, jotka kiellettiin ei-valkoisilta ihmisiltä.
Suomessa sanalla ei ole yhtä negatiivispainotteista sävyä tai samanlaista rotusyrjinnän historiaa. Voisiko termiä värillinen käyttää suomen kielessä? Vaikka en yhdistä sanaan stigmaa, kunnioitan kuitenkin mustien ja ruskeiden ihmisten mielipidettä. Kyse on heidän historiastaan.
Suomen kielessä on suositeltu käyttämään etnisyyttä kuvailevia ilmauksia, jotka päättyvät nimityksiin “-taustainen” tai “-syntyinen”. Nämä ilmaukset osoittautuvat arkikielessä kompleksisiksi sanahirviöiksi.
Esittelyyn nimitykset ovat mielestäni tarpeettoman pitkiä ja yksityiskohtaisia, puhumattakaan siitä, millaiset vaikeudet monietnisiä ihmisiä odottaa. Suomen kieleen tarvitaan rikkaampi sanasto, koska väestömme on moninainen. Suomen kieli kehittyy jatkuvasti, ja voimme vaikuttaa siihen, koska kieli elää käyttäjiensä kautta.
Sini Sahlgren
Oulun yliopiston kirjallisuuden opiskelija