Korkein oikeus on päättänyt olla myöntämättä valituslupaa niin sanotun Rajakylän palkkamurha -tapauksen tuomituille. Elinkautisiin Rovaniemen hovioikeudessa 2. huhtikuuta tuomittujen Ramin Mansourin ja Stepan Juhani Erikkilän tuomiot jäävät siis pysyviksi.
Mansouri ja Erikkilä valittivat aiemmin Rovaniemen hovioikeuteen Oulun käräjäoikeudessa vuoden 2013 huhtikuussa saamistaan tuomioista. Erikkilä tuomittiin käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta, kun taas Mansouri tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen yllytyksestä murhaan.
Vuonna 1979 syntynyt oululaismies kuoli, kun Erikkilä hyökkäsi hänen kimppuunsa takaapäin ja löi häntä vihannesveitsellä useita kertoja. Iskut osuivat muun muassa kaulaan, leukaan ja selkään.
Henkirikos tapahtui kerrostalon rappukäytävässä Rajakylässä helmikuussa 2013.
Surmattu mies oli Mansourin entisen vaimon miesystävä. Käräjäoikeuden käsittelyssä kävi ilmi, että Mansouri oli uhannut entistä naisystäväänsä ja hänen uutta puolisoa tappamisella useita kertoja.