Toukokuun viides päivä. Vuokra ja laskut maksettuna ja tilillä kiiltelee kokonaiset kolmekymmentä kaksi euroa. Seuraavan kerran rahaa on luvassa kesäkuun viimeinen päivä. Itkuhan siinä tuli silmään.
Tämä osui omalle kohdalle toisen opiskeluvuoden keväällä. Toukokuussa, kun oli sinnitellyt ja kituuttanut koko kevään, niin alkoi jo tuntua, että homman olisi voinut jo lopettaa siihen. Onnekseni seuraavassa kuussa odottivat kesätyöt, joten palkankiilto silmissä jaksoi vielä vähän pidemmälle.
Tilanne selvisi lopulta, kun nöyrryin ja hain rahaa sosiaalitoimistosta. Opintolainan nostaneena kun olin tähän ylellisyyteen oikeutettu.
Vaikka rahaa oli niukasti, niin jotenkin sen sai riittämään. Kesän ja palkan odotus aloitetiin kuitenkin jo hyvissä ajoin tammikuussa ja siitä lähtien tehtiin listaa, että mitä kaikkea palkalla sitten voi ostaa.
Muun muassa sellaiset luksustavarat kuin uudet lakanat joutuivat yleensä odottamaan hankintaa kesäaikaan.
En uskalla edes kuvitella tilannetta, jossa en olisi saanut mitään kesätöitä ja olisin joutunut elämään pelkän kesäopintotuen ja asumislisän kanssa. Valmistuminen ei kuitenkaan hirvittänyt, koska mistään ei saa niin pientä summaa rahaa, kuin mitä opintotuki oli.
Työttömän elämä näyttää opiskelijan silmissä todella luksuselämältä. Ja vaikka opintojen jälkeen edessä olisi työttömän arki, niin opintojen jatkaminen ei juurikaan innosta.
Kukapa sitä vapaaehtoisesti tiputtaisi melkein kolmesataa euroa tuloistaan pois vain istuakseen taas koulun penkillä, kun kotonakin voi maata.