Kohta 2,5-vuotias Melissa Lasu heittää kahvilassa ylävitosia ohikulkijoille.
– Hän ei pelkää mitään eikä ketään, Melissan isä, kärppähyökkääjä Nicklas Lasu naurahtaa ja pörröttää tyttärensä hiuksia.
Edestakaisin katsomossa kiipeilevä tyttö on tuttu näky myös Raksilan jäähallilla. Melissa ja hänen äitinsä Frida Björkroth käyvät katsomassa käytännössä kaikki Kärppien kotiottelut.
– Yleensä otan aina mukaan jonkin pallon, jolla Melissa voi leikkiä käytävillä. Turvamiehet ovat tulleet meille tutuiksi, Frida nauraa.
Pelikatkojen aikana Nicklas vilkuilee usein katsomoon ja etsii katseellaan tyttöjään.
– Tiedän, että Melissalla on paljon energiaa. Katselen aina välillä, mitä he tekevät. Joskus näen heidät istumassa, mutta silloin Melissalla on aina makkara kädessään.
– Olen vähän kateellinen heille, joiden lapset vain istuvat ja tuijottavat peliä haltioituneina, Frida naurahtaa.
Jotain uutta
Nicklas muutti perheensä kanssa Ouluun, kun Melissa oli vain 10 kuukautta vanha. Frölundassa lähes koko ikänsä pelannut keskushyökkääjä halusi jotain uutta uralleen.
– Olimme pelanneet jääkiekon Mestarien liigassa Kärppiä vastaan. Tiesin Mika Pyörälän ja Lasse Kukkosen ja sen, että Kärpät olisi hyvä valinta.
Aluksi Frida ei juuri edes ajatellut muuttoa Ouluun, koska hänen kätensä olivat niin täynnä pienen vauvan kanssa. Vasta kun muutto läheni, iski pakokauhu.
– Ajattelin, että apua, mitä olemme tehneet. Viemme Melissan pois hänen sukunsa luota.
Nicklas muutti Ouluun vähän ennen perheen naisväkeä. Yksi puhelu on jäänyt Fridan mieleen.
– Nicklas soitti, että Frida, aurinko ei mene täällä alas ollenkaan!
– En ollut koskaan nähnyt mitään sellaista, Nicklas hymyilee.
Frida ja Melissa tulivat kahdestaan Ouluun lukuisten kiekkolaukkujen, matkalaukkujen ja kärryjen kanssa. Alku olisi voinut olla parempikin, sillä Melissa huusi koko välin Helsingistä Ouluun.
Hyvin pian Göteborgin alueen kasvatit alkoivat kuitenkin viihtyä Oulussa. He pitävät siitä, että talvi on Oulussa oikea talvi.
– Göteborgissa ei varmaan oikein koskaan ole edes yhtä viikkoa lunta. Sitä voi olla pari päivää, ja sitten se sulaa pois. Se on harmaa kaupunki, Frida sanoo.
Oulu on myös tuntunut turvalliselta asuinpaikalta.
– Me emme oikeastaan tiedä, mitä Oulussa tapahtuu, koska emme lue lehtiä. Emme voi siis tietää, onko Oulu oikeasti turvallinen, mutta ainakin se tuntuu siltä, Frida nauraa.
Lapsi tuo rutiinia
Se, että perhe lähti mukaan Ouluun, oli Nicklakselle ja Fridalle itsestäänselvyys.
– Kun neuvottelin Kärppien kanssa, minulta kysyttiin hyvin pian, otanko perheen mukaan. Täällä ymmärretään, että on seurankin etu, jos pelaajan perhe on lähellä. Silloin pelaaja voi hyvin ja pelaa paremmin.
Nicklas painottaa, ettei hän menisi pelaamaan minnekään, jos perhe ei tulisi mukaan
– Jääkiekko on iso juttu ja sitä on kiva pelata. Mutta jos muuttaisi jääkiekon perässä jonnekin ja tulisi aina tyhjään kotiin treeneistä ja peleistä, se ei olisi sen arvoista.
Nicklas kokee, että hän on löytänyt Oulusta sen uuden asian, jota hän kaksi vuotta sitten haki uralleen. Myös avovaimo on pistänyt sen merkille.
– Olet kasvanut jääkiekkoilijana valtavasti kahden vuoden aikana. Annat asioille arvoa. Keskityt oikeisiin asioihin oikeina hetkinä.
– Lapsi tuo rutiinia elämään. On helppo miettiä jääkiekkoa koko ajan, mutta on hyvä miettiä muitakin asioita. Jos on huono viikko jääkiekossa, se ei ole maailmanloppu, koska elämässä on paljon muutakin, Nicklas sanoo.
Oulussa Nicklas kokee saaneensa erityisesti itsevarmuutta.
– En halunnut ennen puhua englantia koko joukkueen edessä. Nyt voin sen tehdä. Lisäksi tietyt yksityiskohdat pelaamisessa ovat kehittyneet.
Nicklas on huhujen mukaan palaamassa takaisin Frölundaan ensi kaudeksi, mutta vielä hän ei halua siitä puhua.
– Mitään ei tapahdu ennen kuin voitamme taas kultaa.
Omiin touhuihinsa keskittynyt Melissa ottaa haukun kanelipullastaan.
– Kiitos, tyttö sanoo selvällä suomen kielellä ja saa vanhempansa nauramaan.