Ei hoppu sän­ky­ka­ma­riin

Seksielämän alkaminen ei ole maailman yksinkertaisin juttu. Onko sitten olemassa jokin oikea ikä seksielämän aloittamiselle? "

-

Seksielämän alkaminen ei ole maailman yksinkertaisin juttu. Onko sitten olemassa jokin oikea ikä seksielämän aloittamiselle? "

"Ei varsinaisesti, sillä nuoret ovat niin erilaisia ja kehittyvät eri tahdissa. Luultavasti ysiluokalla joitakin kokemuksia on jo ehtinyt kertyä", toteaa Heikki Siltavirta.

Seksi vaatii luottamuksellisen suhteen. Harmillista on, että nuorilla tuppaa olemaan hoppu hoitaa asia alta pois. Pojat saattavat ylpeillä seksisuhteillaan ja kokemuksillaan, vaikka tilastojen mukaan miehenalut menettävät neitsyytensä tyttöjä myöhemmin. Tämä ei tarkoita, että tytöt kokisivat enemmän aikaisemmin, sillä useimmilla seksielämä alkaa vasta kaksikymppisenä.

Mielestäni tytöt ovat poikia hieman edellä. Pojat saattavat käsitellä asioita eri lailla kuin tytöt. Tytöt käsittelevät asioita enemmän tunteella", Nina pohtii.

Ennen varsinaista yhdyntää on tärkeämpää oppia nauttimaan yhdessäolosta, läheisyydestä ja hellyydestä. Nämä auttavat poistamaan ensijännityksen, epävarmuuden, turvattomuuden ja jopa pelon tunteen. Vähitellen asiat siirtyvät luonnollisesti omalla painollaan entistä lähempään kontaktiin.

Kun rakastavaiset tuntevat toisensa läpikotaisin ja haluavat nauttia jokaisesta yksityiskohdasta, on läheisin mahdollinen kontakti kruunu tälle kaikelle. Turha kiirehtiminen ja kevytkenkäisyys kostautuvat. Moni pettyykin ensimmäiseen seksikokemukseensa.

Kuten seurustelussa myös seksissä oppii vain tekemällä. Virheiden ja erehdysten kautta päästään pidemmälle.



Ehkäisy molempien vastuulla


Ehkäisystä huolehtiminen kuuluu molempien osapuolien vastuulle. Nuorille valistusta seksistä jaetaan yläasteella.

Ninan mielestä tietoa on helposti saatavilla esimerkiksi netistä, alan kirjallisuudesta ja vaikkapa kouluterveydenhoitajalta. Asioita käsitellään myös terveystiedon tunneilla.

Ehkäisykeinoista kondomi on nuorten mieleen ja niitä myydään kioskeissa ja kaupoissa. Kortsut suojaavat seksitaudeilta ja raskaudelta. Myönteisellä asenteella kondomin käyttäminen ei tuota yleensä ongelmia. Myös muita ehkäisykeinoja voi harkita kuten ehkäisypillereitä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä