Kun Liisa Jaakonsaari (sd.) oli pieni, hän voimisteli aktiivisesti sekä Oulun Tarmossa että Oulun Pyrinnössä. Kenties ensimmäisen kosketuksensa politiikkaan hän sai alle kymmenvuotiaana, kun eräs nainen sanoi, ettei hän voi urheilla kahdessa seurassa.
– Kysyin miksi. Sanoin, että minun aikani riittää molempiin. Se oli ensimmäinen kummallinen poliittinen kysymys, jota en ymmärtänyt alkuunkaan.
Myöhemmin Jaakonsaarelle valkeni, että Tarmo oli Työväen Urheiluliiton seura ja Pyrintö Suomen Valtakunnan Urheiluliiton seura.
– Minulle tuli vain lapsen reaktio. Miksi en voisi?
Jaakonsaari oli 4 vuotta, kun hänen 8-vuotias veljensä hukkui Hietasaaressa. Tapauksesta hän muistaa suuren surun ja äidin itkun.
– Se vaikutti koko loppuelämän meidän pieneen perheeseen. Silloin ei ollut terapioita. Puhumattomuus oli sodissa olleiden miesten ja koko yhteiskunnan suuri sairaus. Vieläkin se vaikuttaa minuun niin, että hukkumisuutisista tulee hirveän ahdistava olo. Jonkinlaisen trauman se on jättänyt.
Perheen ainoaksi lapseksi jäänyttä Jaakonsaarta ylisuojeltiin veljen hukkumisen jälkeen niin, ettei hän omien sanojensa mukaan oikein päässyt mihinkään. Apua tilanteeseen toi partioharrastus Oulun NNKY:n Simpukoissa.
– Partio oli sellainen, jonka äiti koki turvalliseksi. Pääsin retkille. Se oli minulle hirveän tärkeää. Koko luontosuhteeni perustuu partioon. Oli myös innostavaa kokea se, että on osa jotain suurempaa kokonaisuutta.
”Siihen ei voi kyllästyä”
Kun Ouluun perustettiin YK-yhdistys 1970-luvun alussa, se tuntui nuoresta Jaakonsaaresta tajunnanräjäyttävältä kokemukselta.
– Se tuntui siltä, että maailma tuli Ouluun, hienolta ja jännittävältä.
Samaan aikaan myös nuoriso politisoitui voimakkaasti.
– Se oli tietynlainen sukupolvikokemus, johon vaikutti Vietnamin sota. Mieleeni on jäänyt myös erityisesti se, kun Chilen demokraattisesti valittu presidentti Salvador Allende murhattiin. Ne olivat suuria tunnekokemuksia.
– Nykyisin ilmastonmuutos on samankaltainen sukupolvikokemus nykynuorille kuin minulle olivat Vietnamin sota ja Salvador Allenden murha. Se aktivoi ihmiset tarkkailemaan maailmaa syvällisemmin ja kokonaisvaltaisemmin.
Aluksi Jaakonsaari liittyi Oulun opiskelijoiden sosiaalidemokraattiseen yhdistykseen. Sen jälkeen hän pääsi läpi kunnallisvaaleissa.
Ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan vuonna 1975 hän pärjäsi hyvin, mutta jäi vielä rannalle. Valinta tapahtui vuonna 1979. Tänä vuonna on siis tullut kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Jaakonsaari aloitti täysipäiväisenä poliitikkona.
– Se on hirvittävän pitkä aika. Se taitaa olla naisten Suomen ennätys. Eduskuntatyö on siinä mielessä äärettömän kiehtovaa, että neljän vuoden välein vaihtuvat valiokunnat ja tehtävät. Se on jatkuvaa opiskelua ja uusiutumista. Siihen ei voi kyllästyä. En usko, että juuri kukaan päättää ryhtyä poliitikoksi – siihen kasvaa.
Kalenteri yhä täynnä
Tällä hetkellä Jaakonsaari on onnellinen siitä, että jatkuva matkustaminen on vähentynyt, vaikka kalenterissa riittää edelleenkin ohjelmaa.
Hän on muun muassa Oulun yliopiston, Kalevi Sorsa -säätiön ja Irti huumeista -järjestön hallituksissa.
– Nyt on sillä tavalla hieno tilanne, että voin syvällisemmin perehtyä maailmanmenoon, kun ei ole jatkuvaa matkustamista. On henkisesti tosi virkistävää ja mukavaa olla entistä enemmän tekemisissä myös niiden kanssa, jotka eivät ole itse mukana politiikassa.
Yliopiston hallituksen työskentelyn hän kokee juuri nyt erittäin mielenkiintoiseksi, kun ollaan tekemässä isoja tilaratkaisuja. Uusi yliopisto keskustan lähellä olisi Jaakonsaaren mukaan Oululle superjuttu.
– Inspiroidun tästä ajatuksesta. Kyseessä olisi 20 vuoden projekti. Huomaan ensimmäistä kertaa, etten välttämättä itse koskaan näe sitä valmiina.
Jaakonsaari korostaa, että kaikki täytyy kuitenkin laskea tarkasti ja asiaa pohtia monelta kantilta.
– Jos tuhannet nuoret olisivat keskustassa, sillä olisi elinkeinoelämän ja kaupungin yleisen ilmeen ja vireen kautta iso imagomerkitys. Mielikuvat ovat maailman suurimmat markkinavoimat. Ne ratkaisevat paljon.
Jaakonsaarta itseäänkin houkuttelisi opiskella vielä jotain harrastusmielessä avoimessa yliopistossa.
– Minua kiinnostavat erityisesti teknologinen kehitys, algoritmien avoimuus ja eettiset kysymykset.
Muutoin vapaa-aika kuluu liikkuen.
– Kävelen paljon. Uimahalli ja Madetojan sali ja kaikki mahdollisuudet olisivat vieressä. Uimahallista olen käynyt jo esitteet hakemassa. Teoriapuoli on nyt hallussa.
– Joskus ajattelin, että lähden kahden vuoden maailmanympärysmatkalle, kun lopetan työt. Nyt en lähtisi millään, Jaakonsaari nauraa.
Liisa Jaakonsaari
Syntynyt 2.9.1945 Oulussa.
Perhe: puoliso Seppo Jaakonsaari.
Koulutus: ylioppilas.
Työ: Toimittaja, kansanedustaja 1979–2009, europarlamentaarikko 2009–2019.
Harrastukset: Kävely, laskettelu.
