Whistler Nyt ei naurata. Janne Ahonen marssii Whistler Olympic Parkin mäkimontussa sukset olalla, totisena kuin toteemi. Vaikka äsken kyllä hymyilytti, väkisinkin. "Alkoi naurattaa, kun tajusin, että on erittäin suuri todennäköisyys neljänteen sijaan", hän tuhisee.
Ja niin siinä kävi. Juuri niin kuin Naganossa vuonna 1998 ja Salt Lake Cityssä 2002: Janne Ahonen on olympialaisten normaalimäessä neljäs.
Neljäs sija on juuri se urheilijan mielessä tappavin. Mieluummin vaikka viides, kuin se ensimmäinen mitaleilta putoava. Paitsi tällä kertaa.
"Kerrankin toivoin, että olisin mieluummin neljäs kuin viides. Saapahan joskus vielä revittyä huumoria näistä neljänsistä sijoista", Ahonen sanoo lakonisesti.
Tosin siihen hetkeen saattaa vierähtää kohtalainen tovi. Taustalla Sveitsin Simon Ammann, olympiavoittaja, polvistuu lumeen liikuttuneena. Norjan mäkimaajoukkueen päävalmentaja Mika Kojonkoski pysähtyy Ahosen viereen ja takoo maanmiestään olalle.
"Mahtava taistelu Janne", hän sanoo ja jatkaa matkaansa.
"Varmaan se tuli sydämestä, mutta eihän se paljon lohduta", Ahonen kohauttaa olkapäitään.
"Mutta eihän tässä mitään. Unohdetaan pikkumäki ja aletaan kääntää kompassin neulaa isoa mäkeä kohti."
Tuskainen olympiataival
Kojonkoski on oikeassa. Ahosen taistelu oli miehekäs. Ensimmäisen kierroksen 102-metrisellä hypyllä hän oli kolmen pisteen päässä pronssista ja kuuden pisteen päässä alusta loppuun johtaneesta Ammannista. Toisella Ahonen paransi 104 metriin, mutta ei auttanut. Olympiahopealle kiilasi Puolan konkari Adam Malysz ja pronssille Itävallan Gregor Schlierenzauer, joka roiskaisi toisella kierroksella 106,5-metrisen jättiläishypyn.
Ammann oli silti omassa kastissaan. 105 ja 108 metriä toivat Salt Lake Cityn kaksinkertaiselle olympiavoittajalle ensimmäisen Vancouverissa jaetun kultamitalin.
Ahosen olympiataival on ollut paljon kivikkoisempi. Torinossa neljä vuotta sitten hänellä oli elämänsä sauma olympiavoittoon juuri siinä kirotussa normaalimäessä -- monen kirjoissa Ahonen oli kisan paras hyppääjä. Oikuttelevat tuulet kuitenkin pilasivat illan. Surkea tuulirako pudotti suomalaisten suosikkikotkan kuudenneksi samalla, kun loistaviin olosuhteisiin osunut Matti Hautamäki juhli hopeamitalistina. Sen mitä nyt viitsi juhlia pettyneen taistelutoverinsa nenän alla.
Sitä myöten mönkään menivät koko kisat. Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Ahonen kertoo pettymyksen olleen niin kova, ettei sen sulatteluun ennen suurmäen kisaa riittänyt vajaa viikko. Suurmäessä Ahonen oli yhdeksäs, eikä joukkuekisan hopea enää kovin paljon piristänyt.
Whistlerin Callaghan Valleyssa Ahonen saa vielä yhden mahdollisuuden -- luultavasti viimeisensä koskaan -- voittaa henkilökohtainen olympiamitali. Suurmäen kilpailu hypätään viikon kuluttua, lauantaina 20. helmikuuta.
"Ei niin tarkka"
Olympialaisten ensimmäisen varsinaisen kilpailupäivän toinen surkea suomalaisuutinen oli Harri Ollin hylkäys ensimmäisen kierroksen jälkeen. 97,5-metrisen, toiselle kierrokselle oikeuttaneen hypyn jälkeen mittauksessa selvisi, että Ollin hyppypuku oli liian suuri.
Kotkanpoika itse marssi kulisseihin pukahtamatta kellekään mitään, mutta Kalle Keituri selitti, mistä on kyse.
"Meistä jokainen on vetänyt tänne painon tosi tiukaksi, minäkin olen pudottanut 2,5 kiloa. Se tuntuu jo ympärysmitassa sen verran, että puku on helposti liian iso. Minä lähdin matkaan vähän liian pienellä puvulla."
Pari kiloa ei lähde luunlaihasta miehestä kovin helposti.
"Ei täällä huvittelureissulla olla. Lämmin ruoka kokonaan pois. Päivälliseksi olen syönyt omenaa", sijalle 22 päätynyt Keituri selittää. Neljäs suomalainen, Janne Happonen oli 19:s.
Janne Ahosella puolestaan on selvä näkemys siitä, miksi Ollilla otti ohraleipä.
"Harri ei vain ole niin tarkka kuin voisi olla", hän hymähtää.
Helppo on hymähtää. Mies itse on varusteidensa kanssa tarkka kuin aurinko..
Lue lisää Vancouver-sivustolta!