
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on hyväksynyt translain mietinnön. Keskustan ja perussuomalaisten edustajat äänestivät hallituksen esitystä vastaan.
Valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohen (kesk.) mukaan valiokunnan mietintö meni valiokunnassa läpi äänin 11–5. Perussuomalaisista yksi oli poissa.
Kokoomuksen tuki näytti etukäteen epävarmalta. Esitystä muutettiin lopulta niin, että kokoomus tuki hallituksen esitystä.
– Halusimme muutosta sen takia, ettei tätä lakia käytettäisi esimerkiksi identiteetin häivyttämiseen ja petoksissa, sanoi kokoomuksen Mia Laiho toimittajille eduskunnassa.
Hän korosti, että kokoomus ei epäile, että transsukupuoliset käyttäisivät lakia väärin.
Lohen mukaan mietintöön tuli kirjaus siitä, että juridisen sukupuolensa voisi vahvistaa uudestaan aikaisintaan vuoden kuluttua edellisestä kerrasta, ellei henkilöllä ole perusteltua syytä tehdä muutosta takaisin tätä nopeammin.
– Perustelluksi syyksi voitaisiin katsoa, jos saadaan lausunto, että siihen liittyy vaikkapa sairaus tai vastaava, Lohi sanoo STT:lle.
Käytännössä nopeampaan muutokseen tarvitaan Lohen mukaan esimerkiksi lausunto viranomaiselta tai muuta näyttöä.
Uudistuksessa on kyse siitä, että juridinen sukupuoli voitaisiin vahvistaa ihmisen oman selvityksen perusteella. Hallituksen esityksessä on tarkoitus myös poistaa laista vaatimus sukupuolta korjaavan lisääntymiskyvyttömyydestä.
Mietintö ei ole vielä julkinen.
"Hallitusohjelmasta poiketen"
Kaikki keskustan jäsenet valiokunnassa vastustivat hallituksen esitystä. Lohi, Hanna-Leena Mattila, Pekka Aittakumpu ja varajäsen Mikko Kinnunen perustelevat ratkaisuaan sillä, että hallituksen esitys on hallitusohjelman vastainen.
Hallitusohjelman kirjauksen mukaan sukupuolen voi hakemuksesta korjata täysi-ikäinen henkilö, joka esittää perustellun selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa korjattavaan sukupuoleen.
– Hallitusohjelmasta poiketen hallituksen lakiesitykseen ei sisälly edellytystä kokemuksen pysyvyydestä. Sukupuolen voisi muuttaa pelkästään omasta ilmoituksesta hyvin lyhyellä harkinta-ajalla, vaikka usean kerran, ilman erityistä perustetta. Myöskään minkäänlaista perusteltua selvitystä ei edellytetä hallitusohjelman kirjauksesta poiketen. Perusteltu selvitys tarkoittaisi käytännössä lääkärin antamaa lausuntoa, keskustalaisjäsenet sanovat yhteisessä tiedotteessa.
He myös katsovat, että esitetyssä muodossaan laki mahdollistaa epätarkoituksenmukaisesti väärinkäytöksiä.
Etukäteen on ollut tiedossa, että osa hallituspuolue keskustan edustajista vastustaa lakimuutosta. Hallituksen sisällä on sovittu siitä, että keskustalaiset saavat äänestää lakiesitystä vastaan eduskunnan istuntosalissa.
MTV:n uutiset kertoi eilen, että hallituspuolueille olisi tullut yllätyksenä, että keskustalaiset aikovat äänestää lakiesitystä vastaan jo sote-valiokunnassa.
"Naisurheilun osalta voi aiheuttaa epäselvyyksiä"
Vihreiden valiokuntajäsen Sofia Virta toteaa, että käsittely valiokunnassa oli vaikea, sillä keskustan eduskuntaryhmä ei antanut tukeaan hallituksen esitykselle, jolloin lain toteutuminen jäi kiinni kokoomuksen tuesta.
– Lupasimme tehdä kaikkemme, jotta translaki menee maaliin. Tällä kertaa se tarkoitti taipumista oppositiopuolue kokoomuksen pykälämuutokseen. Riskiä lain kaatumisesta olisi ollut vastuutonta ottaa, hän sanoo tiedotteessa.
Osa kansanedustajista on pitänyt tärkeänä, että mietintöön saatiin lisättyä lausuma nuorista. Vasemmistoliittolaisen valiokuntajäsenen Merja Kyllösen mukaan lausuma varmistettiin yöllä käydyissä neuvotteluissa.
– Valtioneuvosto arvioi ja valmistelee tarvittavat säädösmuutokset transsukupuolisten lasten ja nuorten itsemääräämisoikeuden edistämiseksi sukupuolen vahvistamisessa, hän kertoo tiedotteessa lausumassa lukevan.
Kokoomus ehdotti ja sai läpi myös lausuman koskien urheilua.
– Valtioneuvosto arvioi jatkossa lain vaikutukset urheiluun. Erityisesti naisurheilun osalta tämä voi aiheuttaa epäselvyyksiä, sanoi kokoomuksen Laiho.
Mietinnön valmistumista odotettiin jo keskiviikkona, mutta asian käsittelyä päätettiin jatkaa vielä torstaina.
Eduskunnan täysistunto päättää lakihankkeen kohtalosta valiokunnan mietinnön pohjalta.
Päivitetty kauttaaltaan kello 11.05 ja 23.05.